Live! At The Star-Club In Hamburg, Germany; 1962




The Beatles saavutti Hampurissa suosiota vieraillessaan kaupungissa useaan otteeseen vuosina 1961 ja 1962. Tämä keikka on äänitetty bändin viimeiseltä visiitiltä, joulukuussa 1962, kaksi kuukautta heidän esikoissinglen ilmestymisen jälkeen. Äänitys tehtiin amatöörilaitteella, mutta bändin suostumuksella.

Keikan äänittänyt kaveri yritti myydä nauhat Brian Epstainille, mutta tämä ei niitä ostanut. Bändin hajottua sen jäsenillä oli mahdollisuus hankkia nauhat, mutta jätettyään näin tekemättä, keikka julkaistiin lopulta vuonna 1977. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin bändi sai lopulta oikeusteitse ne itselleen eikä tätä levyä ole sen jälkeen kaupoissa näkynyt.

Syy miksi The Beatles ei ole tästä nauhasta kiinnostunut, on se, ettei tämä nauha tue väitettä bändin olleen todella kuuma esiintyjä. Tämän perusteella tuo väite kuulostaa valheelta. Julkaistujen 30 kappaleen joukossa on vain pari omaa, joten materiaalin perusteella tätä voi verrata esimerkiksi BBC:n studiossa heitettyihin covereihin. Jos niistä on kiinnostunut, kannattaa tämä levy jättää väliin. Beatles fani ei tietenkään jätä tätä tutkimatta, mutta ei tästä fanikaan mitään ihmeväreitä itselleen hanki.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit