The Division Bell




Jätin loppuvuodesta 1987 ostamatta uudesti syntyneen Pink Floydin uuden studioalbumin. Taisin kuunnella levykaupassa koko levyn ja vaikka musa sinällään kuulosti kiinnostavalta, vähäiset rahat menivät toiseen (CD)-levyyn. Seitsemän vuotta myöhemmin kun Division Bell ilmestyi rahaa ei ollut juuri enempää, mutta ei myöskään kiinnostusta tutustua bändin uusimpaan levyyn. Jos olisin tuolloin hankkinut sekä Englannin että USA:n listaykköseksi kohonneen levyn, olisin varmasti ostanut sen CD:nä. Se kun sisälsi useista biiseistä pidemmät versiot ja oli kestoltaan lähes 8 minuuttia pidempi. Vinyylin arvo on tosin kohonnut 27 vuodessa 130 euroon (alkuperäisen CD:n arvo on nykyään alle 5 euroa).

Kun Division Bell 2014 täytti 20 vuotta siitä julkaistiin juhlan kunniaksi seitsemän levyn laatikko, jossa oli mukana Blu-ray'llä levyn uusi monikanavainen miksaus. Olin hankkinut hyllyyni joitakin 5.1 miksauksia, mutta koska olin tuolloin juuri luopumassa ("hetkellisesti" eli viideksi vuodeksi) surround-kuuntelutilasta, jätin nykyään yli 200 euron hintaan kohonneen laatikon ostamatta. Seuraavien vuosien aikana hankin hyllyyni sitä vastoin useamman bändin LP:n uusintapainoksina. Oli vain ajan kysymys missä vaiheessa tutustun lopulta bändin pitkään viimeiseksi pysyneeseen levyyn.

Vuonna 2019 Pink Floyd julkaisi yhteensä 18 levyn The Later Years mega boxin aikakaudelta ilman Roger Watersia. Siltä löytyy Division Bellin vuonna 2011 tehty remasteroitu painos sekä 2014 tehty 5.1 miksaus. Lisäksi mukana on runsaasti 1994 sessioista ylijäänyttä materiaalia, joita ei jostakin syystä laitettu 2014 laatikkoon. Nähtyäni arvokkaan laatikon kohtuu hinnalla Italian Amazonissa en kokenut enää tarvetta jarrutella vaan sain vihdoinkin myös Division Bell'in omaan kokoelmaani.

Vuosi The Later Years laatikon hankinnan jälkeen olen ehtinyt kuunnella Division Bellin stereo miksauksen vain kertaalleen, senkin korkearesoluutioisena Blu-ray'ltä. Sitä vastoin levyn 5.1 miksauksen olen kuunnellut useampaan kertaan. Vaikka levyn monikanavamiksaus on kauttaaltaan itselleni iloa tuova ja levylle eduksi, ei se kuitenkaan onnistu muuttamaan paikoin tylsää musiikkia juurikaan hohdokkaammaksi. Division Bell on mielestäni edeltäjänsä A Momentary Lapse of Reasonin tapaan heikko albumi. Ilman päätösraitaa High Hopes se olisi ehkä yhden tähden arvoinen, nyt hyväksyn esimerkiksi allmusic.comin sille antamat kaksi tähteä. Molemmat kyseiset levyt todistavat itselleni sen että Roger Waters oli bändin menestyksen takuumies. Ei tietenkään yksin, mutta toimiessaan Pink Floydin musiikillisena johtajana bändi sai aikaiseksi ikimuistoista musiikkia. 

Division Bell äänitettiin vuonna 1993. Sessioista jäi yli paljon musiikkia ja näistä kuusi biisiä sekä High Hopesin aiemmin äänitetty lyhyempi versio löytyvät Later Years'ltä. Tervehdin ilolla sitä että ne kaikki on myös miksattu monikanavaisiksi ja laitettu Blu-ray'llä heti albumin perään. Lienee arvatenkin selvää että mikään biiseistä ei ole sen tason killeri, että sen levylle päätyminen olisi muuttanut Divisionin Belliä yhtään nykyistä kovemmaksi kokemukseksi.

Petri Myllylä / 18.10.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit