The Yes Album




The Yes Album on ensimmäinen Yes-albumi, jolla kitaristina toimii virtuoosi Steve Howe. Vaikka hänen osuus biisien teossa rajoittuu Lontoon Lyceumilla äänitettyyn soolobiisiin Clap, on kitaristi selvästi levyn merkittävin sooloinstrumantalisti. Howe toi tullessaan mukanaan monia rockmusiikkiin aiemmin kuulumattomia kitarainstrumentteja, joiden rooli tällä levyllä ei tosin ole vielä kovinkaan merkittävä.

Kahdelle ensimmäisellä levyllään Yes oli äänittänyt kaksi coveria kuuden oman kappaleen lisäksi. Tällä levyllä se luottaa ensimmäisen kerran vain omiin biiseihinsä. Niiden kestot ovat jo tässä vaiheessa sen verran pitkiä, että vinyylin puoliskoille mahtui vain kolme kappaletta. I've Seen All Good People koostui Andersonin singlenäkin julkaistusta Your Move ja Squiren säveltämästä All Good People. Tätäkin laajempi teos on oma suosikkini levyltä; Starship Trooper, jossa on kolme eri osaa herroilta Anderson, Squire ja Howe. Oikeastaan koko levy kulminoituu tähän monumenttaaliseen biisiin. Monilla tahtilajien ja tempojen muutoksilla komeileva teos esittelee riemukasta laulua, kitaraviilettelyä, tarkkuuslyömäsoittoa, tehokasta bassottelua ja Hammond-paisutuksia. 

Levyn avaa sen pisin kappale Yours Is No Disgrace, joka antaa kuulijalle heti vaikutelman, että nyt ei esitellä pikkukivoja pop-kappaleita vaan mielenkiintoisia ja kumpuilevia sävelteoksia. The Yes Album ei kumminkaan ole progemusaa pelkäävälle musadiggarille millään tavalla ikävä levy. Siihen kannattaa tutustua vaikka olisi mennyt lupaamaan itselleen pysyttelevänsä progen ulkopuolella. The Yes Album on bändin ensimmäinen klassikkokiekko.

Yes-kataloogi sai arvoisensa kohtelun vuonna 2003, kun bändin levyistä julkaistiin laadukkaat remasteroidut painokset. Tämänkin levyn yhteyteen lisättiin bändin hardcore-faneja ilahduttavaa bonusmateriaalia. Kahden singlejulkaisuihin tehdyn editoinnin liittäminen levyyn kuuluu tällaisten uusintajulkaisuiden ansaintalogiikkaan, mutta kolmantena bonuksena kuultava Steve Howen Clapin studioversio on niitä selvästi mielenkiintoisempi. Kuuntelin sen ja levylle päätyneen liveversion useaan kertaan, miettien kumpi olisi ollut minun valintani levylle, jos olisin siitä päätöksestä ollut vastuussa. Yhden livekappaleen liittäminen studiomateriaalin sekaan ei kuulosta levyllä huonolta, mutta olisin ehkä silti päätynyt studioversioon ja jättänyt liven vaikka singlejulkaisun b-puolelle.

Bändi julkaisi kahden vuotta yes Albumin jälkeen ensimmäisen livensä, jonne ei kumminkaan kelpuutettu materiaalia ajalta ennen Rick Wakemania. The Word Is Live -boxi tarjoilee faneille ilahduttavan monta The Yes Albumin kiertueella äänitettyä livepalaa. Tutustuin bändiin vasta 80-luvun lopulla hankittuani Yes-boxin. Menneet vuosikymmenet olen kuunnellut bändiä pelkästään digitaalisena, mutta tähän tuli muutos kesällä 2013 kun ostin lontoolaisesta divarista bändin vinyyleitä. Alkuperäinen englantilainen The Yes Album soi ikäänsä nähden loistavasti.

 

Laitettuaan oman Porcupine Tree bändin telakalle Steven Wilson on jatkanut sooloartistina, mutta sen lisäksi aikaa on jäänyt myös useiden proge-genren klassikkolevyjen uudelleen miksaamiseen. Usein näihin projekteihin on kuulunut myös monikavamiksaus. Vuonna 2014 julkaistusta CD+Blu-ray paketista löytyy levy peräti seitsemässä eri muodossa, sekä singleversiot ja livematrilaalia.

Petri Myllylä

 

 

Yesin tunnistettavat ainekset ovat hyvin kuultavissa. Jon Andersonilla on kirkas ääni, jota tyylikkäitä bassokulkujakin soittavan Chris Squiren stemmalaulu tukee upeasti. Rumpali Bill Bruford soittaa persoonallisesti ja viljelee omituisia iskuja Yesin toisinaan mutkikkaillakin kappaleilla. Steve Howen puoliakustisen Gibsonin omintakeisen soundin tunnistaa välittömästi. Ja vaikka Tony Kaye saikin lähteä tämän levyn jälkeen taitavamman soittajan liittyessä mukaan, hän soittaa koskettimia siten kuin tällaisessa musiikissa pitääkin.

Vaikkei The Yes Album olekaan yhtyeen paras albumi, niin 1970-luvun alun (progressiivisesta) rockista kiinnostuneiden kannattaa silti hankkia se käsiinsä. Se nimittäin antaa mielenkiintoisen vertauskohdan muihin samoihin aikoihin Britannian listoilla juhlineisiin yhtyeisiin. Esimerkiksi Deep Purpleen.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit