Close To The Edge




Close To The Edge on progressiivisen musiikin yksi tärkeimmistä albumeista ja se oli Yes'in klassisen kokoonpanon toinen ja viimeinen levy. Rumpali Bill Bruford siirtyi nimittäin levyn äänitysten jälkeen kesällä 1972 toiseen proge-ikoniin, King Crimsoniin. Hänen tilalleen pikakomennuksella bändiin tullut Alan White onkin pitänyt paikkansa aina siitä lähtien jo runsaat 40 vuotta.

Close To The Edge esitteli monumenttaalisiin ja samalla tavattoman pitkiin biiseihin suuntaavan bändin. Tätä formaattia toistettiin sitten niin pitkään, että muutaman vuoden kuluttua puhjennut punk-sukupolvi nauroi itsensä kipeäksi moisesta tiukkapipoisesta musisoinnista. Nimiraidan lisäksi vinyylilevyn ykköspuolelle ei muuta mahtunutkaan. Kahdeksantoistaminuuttinen neljään osioon jakautuva teos on kumminkin yllättävän hyvin koukuttava. Tästä huolimatta, linnunlaulujen hyvästellessä kappaleen, kannattaa pitää taukoa ennen kahden seuraavan kappaleen kuuntelua.

And You And I ei ole oikein koskaan avautunut minulle, mutta levyn kolmas ja viimeinen kappale Siberian Khatru on soinnut joskus jopa päässäni. Ja paljon useammin levylautasella.

Yes-kataloogi sai arvoisensa kohtelun vuonna 2003, kun siitä julkaistiin laadukas remasteroitu painos. Tämänkin levyn yhteyteen lisättiin bändin hardcore-faneja ilahduttavaa bonusmateriaalia. Nimikappaleen yksi osio, Total Mass Retain editoitiin aikoinaan singlejulkaisuksi ja sen liittäminen levyyn kuuluu tällaisten uusintajulkaisuiden ansaintalogiikkaan. Aivan kuten ennen levyä julkaistu, radiosoittoa kosiskelevan lyhyeksi editoitu versio Paul Simonin Americasta. Levyn b-puolen biisien And You And I ja Siberian Khatru vaihtoehtoversiot eivät juuri ihmeitä tarjoa, mutta menevät toki levyn jatkona nekin. Mielummin olisin silti nähnyt levyllä bonuksina vaikkapa Brufordin aikaisia liveäänityksiä helmikuulta 1972. Niistä kun vain kaksi päätyi bändin ensimmäiselle livekiekolle Yessongs.

Tutustuin Yes'iin CD-aikakauteen 90125-albumin myötä ja se oli tuolloin ensimmäinen ostamani digilevy (kuten formaattia 80-luvulla kutsuttiin). Yes'in suhteen pitäydyin formaatissa kesään 2013 saakka kunnes hankin Close To The Edge LP:n hyllyyni. Tuona vuonna levy julkaistiin peräti kolmeen kertaan. Amerikassa julkaistiin keväällä Steve Hoffmanin uudelleen masteroitu kaksikanavainen SACD, syksyllä kauppoihin tuli Steve Wilsonin levystä tekemät uudet stereo- ja monikavamiksaukset CD/DVD ja CD/Blu-ray ja vielä ennen joulua levy (sen 2003 versio) paketoitiin muiden 1969-1987 levyjen kanssa edulliseen (ja kirjoittajan hyllyyn päättyneeseen) laatikkoon. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit