Close To The Edge




Close To The Edge on progressiivisen musiikin yksi tärkeimmistä albumeista ja se oli Yes'in klassisen kokoonpanon toinen ja viimeinen levy. Rumpali Bill Bruford siirtyi nimittäin levyn äänitysten jälkeen kesällä 1972 toiseen proge-ikoniin, King Crimsoniin. Hänen tilalleen pikakomennuksella bändiin tullut Alan White onkin pitänyt paikkansa aina siitä lähtien jo runsaat 45 vuotta.

Close To The Edge esitteli monumenttaalisiin ja samalla tavattoman pitkiin biiseihin suuntaavan bändin. Tätä formaattia toistettiin sitten niin pitkään, että muutaman vuoden kuluttua puhjennut punk-sukupolvi nauroi itsensä kipeäksi moisesta tiukkapipoisesta musisoinnista. Nimiraidan lisäksi vinyylilevyn ykköspuolelle ei muuta mahtunutkaan. Kahdeksantoistaminuuttinen neljään osioon jakautuva teos on kumminkin yllättävän hyvin koukuttava. Tästä huolimatta, linnunlaulujen hyvästellessä kappaleen, kannattaa pitää taukoa ennen kahden seuraavan kappaleen kuuntelua.

And You And I ei ole oikein koskaan avautunut minulle, mutta viime vuosina kun olen kuullut useasti sen 5.1 miksuksen, olen alkanut arvostaa Steve Howen upeaa akustista kitarointia. Levyn kolmas ja viimeinen kappale Siberian Khatru on kuitenkin aina ollut itselleni tämän levyn suosikkini. Joskus se on soinnut jopa päässäni. Ja paljon useammin levylautasella.

Yes-kataloogi sai arvoisensa kohtelun vuonna 2003, kun 1970-1987 aikakauden levyt remasteroitiin. Samalla levyjen yhteyteen lisättiin bändin hardcore-faneja ilahduttavaa bonusmateriaalia. Nimikappaleen yksi osio, Total Mass Retain editoitiin aikoinaan singlejulkaisuksi ja sen liittäminen levyyn kuuluu tällaisten uusintajulkaisuiden ansaintalogiikkaan. Aivan kuten ennen levyä julkaistu, radiosoittoa kosiskelevan lyhyeksi editoitu versio Paul Simonin Americasta. Levyn b-puolen biisien And You And I ja Siberian Khatru vaihtoehtoversiot eivät juuri ihmeitä tarjoa, mutta menevät toki levyn jatkona nekin. Mielummin olisin silti nähnyt levyllä bonuksina vaikkapa Brufordin aikaisia liveäänityksiä helmikuulta 1972. Niistä kun vain kaksi päätyi bändin ensimmäiselle livekiekolle Yessongs.

Tutustuin Yes'iin 90125-albumin myötä. Kaverilta lainattu LP siirtyi ajan tavan mukaan C-kasetille. Hiekan myöhemmin levystä tuli ensimmäinen ostamani digilevy (kuten CD-formaattia 80-luvulla usein kutsuttiin). Yes'in suhteen pitäydyin formaatissa aina kevääseen 2013 saakka kunnes hankin Close To The Edgen uuden vinyylipainoksen hyllyyni. Tuona vuonna levy julkaistiin peräti kolmeen kertaan. Amerikassa julkaistiin keväällä Steve Hoffmanin uudelleen masteroitu kaksikanavainen SACD, syksyllä kauppoihin tuli Steve Wilsonin levystä tekemät uudet stereo- ja monikavamiksaukset ja vielä ennen joulua levy (sen 2003 versio) paketoitiin muiden 1969-1987 levyjen kanssa hinnaltaan edulliseen laatikkoon. 

Oman muusikkouransa lisäksi Steven Wilson on 2009 alkaen miksannut uusiksi useita progen klassikkolevyjä. Hän on erikoistunut monikanavamiksaamiseen vaikka omien sanojensa mukaan tekee uuden stereo miksauksen "kaupan päälle". Definitive Edition nimen saanut Close To The Edge CD+Blu-ray -laatikko on Yes-fanille ja monikanavaista musiikkia harrastavalle upea hankinta. Uusien stereo- ja 5.1 miksauksien lisäksi tarjolla on single biiseistä promo versioita, koko levyn instrumentaalinen vaihtoehto sekä HD-tasoisena myös alkuperäinen miksaus sekä ns. needle drop eli levy-yhtiön hyllystä otetun, todennäköisesti soittamattoman vinyylistä tehty tiedosto.

Petri Myllylä / 11.6.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit