Tales From Topographic Oceans




Kun Bob Dylan esitteli vuonna 1966 rocksukupolvelle kahden studiolevyn formaatin, harva osasi kuvitella että jo seitsemän vuoden kuluttua kyseinen formaatti vietäisiin sen äärirajoille. Näin kävi kun Yes julkaisi kuudennen levynsä. Tales From Topographic Oceans'in neljälle levypuoliskolle mahtuu sama määrä biisejä. 

Mikään albumin neljästä biisistä ei onnistu olemaan mestariteos vaan ne kaikki kärsivät ideoihinsa nähden liian pitkästä kestosta. Viimeisen puoliskon Rituals (Nous Sommes du Soleil) on oma suosikkini. Se on myös levyn ainoa raita 1980 julkaistulla Yesshows-livellä sekä kokoelmaboxilla Yesstory. 

Progressiiviseen musiikiin kriittisesti suhtautuvat ihmiset eivät taatusti koskaan uhraa 80 minuuttia elämästään tämän levyn kuunteluun. Jos proge on sinun juttu, tartut tähänkin levyyn varmasti avoimin mielin. Itseäni tämä levy ei ole kumminkaan koskaan saanut puolelleen. Liian paljon, liian tiivistämätöntä, tekisi mieli sanoa. Kriittisyydestäni huolimatta en voinut vastustaa kiusausta kun lontoolaisessa divarissa löysin siitä huippulaatuisen yksilön. 

Petri Myllylä

 

1970-luvulla noin 40-minuuttisen lp-levyn pituus asetti melko ehdottomat rajat albumin pituudelle. Vuonna 1973 Yesillä ideoita tuntui olevan liikaa kolmeen varttiin puristettavaksi, joten ideoita venytettiin kahden lp:n mittaan. Tuloksena oli Tales From Topographic Oceans, joka koostuu neljästä 20-minuuttisesta kappaleesta.

Levy kuulostaa juuri siltä miltä se paperilla vaikuttaakin eli pitkä(styttävä)ltä. Mukana on toki miellyttäviä melodioita, mutta jokaisen idean pitkittäminen on viety tällä tuplalla yli sietokyvyn. Rick Wakeman turhautui levyn äänityksissä ja etenkin seuranneella kiertueella, ja erosi yhtyeestä.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit