Union




Vuodet 1989-1991 olivat sekavaa aikaa Yes-bändille. Niitä oli nimittäin tuolloin kaksi kappaletta eikä oikein kukaan tuntunut tienävän kuka soittaa missäkin kokoonpanossa. (Sama tilanne syntyi 2015 Chris Squiren kuoltua jolloin bändin nimioikeus siirtyi laulaja Jon Andersonille (joka käyttää kuitenkin kahden muun Yes-muusikon kanssa sukunimiään yhdessä bändinimen kanssa antanen näin toiselle Yes-kokoonpanolle kunnian olla "oikea" Yes)).

Palataan vuoteen 1990. Jon Andersonin kipparoiman ABWH:n levy-yhtiö piti heidän toisen levyn materiaalia liian epäkaupallisena. Anderson kontaktoi Yes-nimellä toimivan kokoonpanon kitaristia Trevor Rabinian kysyen häneltä sinkuksi sopivaa biisiä. Rabin lähetti entiselle bändikaveilleen kolme demoa, ja tästä alkoi kahden bändin lähentyminen. Siitä huolimatta kahdeni kokoonpanon yhdistyminen yhdeksi suureksi Yes-kokoonpanoksi oli aikanaan suuri yllätys. Julkisuuteen ei kerrottu että ajatuksena oli ollut jopa kolmen kitaristin kokoonpano, mutta sen ulkopuolelle jätettiin viime hetkellä heidän alkuperäinen kitaristi Peter Banks. Joka tapauksessa päätös isosta kokoonpanosta ja brändiä sekoittavan vaiheen päättämisestä lienee ollut suuri kaupallinen voitto, mutta ei valitettavasti taiteellinen. 

Union on lähtökohdiltaan kahden eri bändin keskeneräisten äänitysten yhdistelmä. Vaikka Billy Squire laulaa taustoja joillakin ABWH:n biiseillä ainoa selkeästi kaikilla biiseillä mukana oleva jäsen on laulaja Jon Anderson, hän on levyn liima. Luin 2012 haastattelun, jossa hän valitteli sitä etteivät he tehneet Anderson Bruford Wakeman Howen kokoonpanon toista studiokiekkoa loppuun vaan suostuivat palaamaan Yes-yhtyeen siipien suojiin. Vaikka levyn nauhoitukset olivat pahasti kesken, Union-CD:llä on kymmenen (LP:llä kahdeksan) heidän äänittämää biisiä. Syystä tai toisesta nauhoitusten viimeisteleminen jäi tuottaja Jonathan Eliasin harteille, ja niinpä studiomuusikot viimeistelivät ABWH:n nauhoitukset. Millainen levystä olisi syntynyt, jos se olisi valmistunut alkuperäisvoimin jää ikuiseksi arvoitukseksi. 

Union toinen osa koostuu virallisen Yes'in eli Trevor Rabinin, Chris Squiren, Alan Whiten, Tony Kayen ja sen laulajan Billy Sherwoodin tekemistä neljästä kappaleesta sekä Steve Howen soolonumerosta Masquerade. Uudeksi Yes-laulajaksi oli ollut tarjolla myös entinen Supertramp-vokalisti Roger Hodgson. Yksi hänen kanssa tehty biisi, Walls ilmestyi 1994 Talk-albumilla. Anderson luonnollisesti korvasi mahdolliset Billy Sherwoodin jo laulamat lauluosuudet. (Vuonna 1965 syntynyt multi-instrumentalisti/tuottaja Sherwood liittyi virallisesti bändiin vuonna 1997 ja toisen kerran 2015).

Kosketinsoittaja Rick Wakeman on sanonut, että tämän levyn nimen olisi pitänyt olla Onion (sipuli), sillä se saa hänet aina itkemään. Toisaalta basisti Chris Squire on kaksikymmentä vuotta myöhemmin ihastellut kiertueella äänitettyjä keikkoja ja ison bändin sointia. 

Jos levyn poikkeuksellisessa synnyssä ei ole vielä tarpeeksi syitä levyn epäonnistumiseen, niin kappaleiden taso pitää huolta lopusta. Levyltä on turha etsiä yhtäkään klassikkoa, joskin Shock To The System ja Miracle Of Life nousevat selvästi muun materiaalin yläpuolelle. ABWH-ryhmän tekemä avausraita I Would Have Waited Forever julkaistiin albumiversiota pidempänä promosinglenä, joka löytyy 2002 boxilta Time Is Word. Mainita kannattaa myös Bill Brufordin ja basistitaituri Tony Levinin kaksistaan äänittämä Evensong.

Kahdeksan miehen yhteinen maailmankiertue ei ollut todellisuudessa yhden bändin yhteinen vaan kahden toisistaan erillään olleen ryhmän pakosta yhdessä soittama muodollisuus.

Petri Myllylä & Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit