Strange Highways




Ronnie James Dio ei suostunut esiintymään Black Sabbathin kanssa Ozzy Osbournen lämppärinä ja siksi hän pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa Dehumanizer-kiertueen jälkeen ja lähti tiehensä. Koko kiertue oli ollut bändin jäsenten kesken pelkkää kiukuttelua ja tappelua, kuulemma ihan fyysiselle tasolle mennyttä, joten ero olisi varmasti ollut edessä joka tapauksessa. Ozzy toimi vain sen nopeuttajana.

Strange Highwaysille Ronnie keräsi uuden Dion. Ainostaan Black Sabbathista mukaan lähtenyt Vinnie Appice on ollut bändissä aiemmin. Kitaristiksi uuteen yhtyeeseen tuli Appicen ja entisen Dio basistin Jimmy Bainin aiempi WWIII -bändikaveri, Tracy Gri Jalva. Bassoa pyysi päästä soittamaan Ronnielle aiemmilta Dio kiertueilta tuttu ja juuri Dokkenista lähtenyt Jeff Pilson. Dokken soitti usein Dion lämppärinä.

Tracy G:n kitarointi on levyn erittäin raskaaseen, paikoin jopa lähes ahdistavaan tunnelmaan sopivaa. Hän on kuin 90-luvun Tony Iommi. Strange Highways jatkaakin musiikillisesti hyvin pitkälti Black Sabbathin Dehumanizer levyn avaamalla tiellä. Hollywood Black oli yksi niistä kappaleista, jotka jäivät yli Dehumanizer sessioista. Dion musiikki kappaleeseen ei kuulemma ole sama, kuin Black Sabbathin. Kappaleiden tekstit käsittelevät maanläheisempiä asioita, kuin Dion levyillä yleensä. Toki Diolle tyypilliseen tapaan vaikeat aiheet ovat vertauskuvin kätkettyjä. Jotenkin Ronnien lauluista kuuluu piruilu ja iva suuntaan jos toiseenkin. Hyväksikäyttö ja kosto tuntuvat olevan levyn teemoja. Ehkä Ronnieta otti pattiin? Ei kuitenkaan siten kuin Evilutionissa.

Jeff Pilsonin bassolinjat toimivat levyllä hyvin. Hänen soittonsa tuo levyyn pienen häivähdyksen raikkautta. Jeff on itse laulaja, joten hän tietää minkälainen soitto tukee melodiaa parhaiten. Luulen, että Jeff on osallistunut levyllä myös taustojen laulamiseen. Välillä kuulostaa siltä. Vinny on levyllä raskaampi kuin koskaan. Hänen soittonsa on yksinkertaista ja harkittua. Kuunnelkaa kuinka simppeli komppi levyn nimibiisissä on ja kuinka upeasti tuo runttaus kantaa aivan maaliin asti.

Oikeastaan koko levy kuljettaa perille asti. Missä tuo nyt sitten onkaan? Tältä levyltä en ole – runsaasta kuuntelusta huolimatta – löytänyt heikkoa tai edes keskinkertaista kappaletta. Jesus Mary And The Holy Ghost on ehkä paras ja nykyaikaisin kappale, jonka Ronnie on kirjoittanut Black Sabbathista lähtemisensä jälkeen. Kauas loistossa eivät jää Strange Highways, Evilution, Pain ja Give Her The Gun. Outo retkihän tämä levy on, ainakin kaikille niille, jotka muistavat Ronnien äänen vain Rainbowsta. Tällä levyllä Ronnie käyttää ääntään monipuolisemmin, kuin millään aiemmalla levyllä. Myönnetään, että en uskonut Ronnien pystyvän tekemään näin vahvaa levyä enää 10 vuotta Holy Diverin jälkeen. Strange Highways on iloinen yllätys.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit