Deconstruction – Deconstruction

Jane’s Addictionin hajoaminen ei tullut Dave Navarrolle ja Eric Averylle yllätyksenä. Oli itse asiassa yhtyeen managerin ansiota, että bändi soitti yhtään keikkaa Ritual de lo Habitualin ilmestymisen jälkeen. Avery ja Farrell eivät tulleet toimeen lainkaan. Kitaristilla ja basistilla oli aikaa miettiä jatkokuvioita. He päättivät jatkaa yhdessä Deconstruction-nimellä. Rumpaliksi he löysivät kaverin nimeltä Michael Murphey. Levy ilmestyi vuonna 1994. Se sai osakseen lähes pelkkää kiitosta.

Musiikiltaan Deconstruction on ajanmukaista ja paikoitellen suorastaan mielenkiintoista. Siltä kuuluu Jane’s Addictionin levyiltä tutut isot kitaravallit ja rullaavat bassokuviot. Kappaleet ovat monimutkaisia ja samalla yllätyksellisiä. Soitto on kaikin puolin erinomaista. Oikeastaan vain lauluosuuksiin tykästyminen vaatii pitkää pinnaa. Navarro ja varsinkin levyllä enimmän osan laulava Avery eivät ole Perry Farrellin kaltaisia solisteja. He laulavat jostain syystä hyvin matalalta ja välillä jopa hieman ujosti mumisten. Ujostelu on turhaa sillä biisien sanat ovat hyvät ja laulumelodiatkin kerrassaan tarttuvia. Näistä kappaleista olisi tullut erinomainen Jane’s Addiction -albumi. Nyt niistä tuli kulttilevy, jolla alkaa olla jonkinlaista keräilyarvoa. Yhtye ei ehtinyt keikkailla, sillä L.A. Song -videon kuvausten jälkeen Dave Navarro liittyi Red Hot Chili Peppersiin. Eric Avery päätyi Garbagen kautta Alanis Morissetten bändin basistiksi.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email