1965

Julkaistuaan John Mayall And The Bluesbreakersilta vain yhden singlen, Decca ehdotti John Lee Hookerin Englannin kiertueella nimeä saaneelle bändille live-LP:n äänittämistä. Tämä toteutui joulukuussa 1964 lontoolaisessa R&b klubilla Klooks Kleek

1966

John Mayallin toinen albumi on ns. valkoisen bluesin merkkiteos. Se teki Eric Claptonista yhden ensimmäisistä kitarasankareista. Levy onkin hänen uran yksi ehdottomista kohokohdista.

1967

Eric Claptonin perustettua Creamin, John Mayall palkkasi häntä jo aiemmin tuuranneen Peter Greenin bändinsä kitaristiksi. Tuloksena on jälleen loistava levy, jonka materiaali tulee tällä kertaa enimmäkseen Mayallin kynästä.

2014

Hollantilaisen fanin tekemistä bootleg-äänityksistä kasattu albumi on Mayallin arkistojulkaisuista ehdottomasti merkittävin. Kolme tulevaa Fleetwood Macin muusikko ja Mayall olivat maaginen ryhmä lavalla.

1967

John Mayallin bändi Bluesbreakers koki useita miehistövaihdoksia keväällä 1967, jolloin Mayall äänitti tämän soololevynsä apunaan vain bändin uusi rumpali Keef Hartley.

1967

John Mayall julkaisi neljännen albuminsa vain kaksi ja puoli vuotta esikoislevynsä jälkeen. Peter Greenin tilalla levyllä kitaroi parin vuoden päästä Rolling Stonesiin siirtyvää Mick Tylor.

1968

John Mayall äänitti itse useita bändinsä keikkoja välttäen näin sen turhaa hermoilua. Kuudenkymmenen tunnin nauhaläjästä koottu tupla haastatteluineen, feidauksineen ja höpötyksineen ei nouse klassikkotasolle.

1968

John Mayall'in Bluesbreakers koki miehistövaihdoksia muutaman kuukauden välein. Tämä jazzahtava konseptilevy oli bändin ensimmäinen albumi, jolla soitti sama kitaristi kuin edellisellä levyllä, tuleva Rolling Stones -kitaristi Mick Taylor.

1968

Vaikka levyllä soittaa Bluesbreakers'in Mick Tylor, tämä levy on John Mayall'in ensimmäinen soololevy.

2005

John Mayall kasasi 1982 60-luvun soittokavereistaan uuden Bluesbreakers'in. Tämän videon helmi on kuitenkin sen vierailijat kuten Albert King ja Buddy Guy sekä 83-vuotias Sippie Wallace.