Rival Sons – Darkfighter
Ties kuinka mones yritys. Tästä levystä on ollut hankala keksiä sanottavaa. Yleensä kirjoitan ajatukseni kerralla arvioksi, oikeastaan yhtään mitään korjaamatta. Nyt ei onnistu.
En tiedä onko syy levyn. Halusin pitää siitä. Pidänkin. Olenko silti jollain tapaa pettynyt siihen? Olen, olen aika varma siitä. Bändiä on silti vaikea mennä syyttämään. Ihan ovat itsensä kuuloista rockia tehneet. Ehkä kosketinsoittaja, koska on nyt virallisesti jäsen, on enemmän esillä kuin ennen. Kappaleissa on räyhäkkäitä riffejä, ihan tutusti. Väleihin on laitettu rämpyttelyä ilman säröä. Onko siinä levyn uusi anti? Ehkä.
Rival Sons ei ole tunnettu pitkistä levyistä. Ensimmäiset olivat noin puoli tuntia. Nyt jäädään alle 40 minuutin. Raskaassa rockissa ei rönsyillä. Silti tuntuu, että näissä ralleissa on vaikka mitä. Onko vähän sellainen Led Zeppelin – tauti?
Rehvakas Nobody Wants to Die ja kantrimaisen letkeä Bird in a Hand lienevät ne levyn tarttuvimmat raidat. Ehkä tuo on se ongelma. Muut eivät vaan tartu. Kahdeksaan biisiin ei ole voinut osua kuutta täytettä. Pitää vain jaksaa jatkaa kuuntelua. Yritän. Ainakin nyt ajatukset ovat tässä.
Tero Honkasalo