Tesseract – Altered State

Brittiläinen TesseracT ei ole ollut kasassa kuin muutaman vuoden ja sillä on kierroksessa jo viides solisti. Tuo on aihe jota varmasti kaikki Altered Statea käsittelevät arviot koskettavat. Eikä syyttä, mutta siitä lisää kohta.

Bändi aloitti kitaristi Acle Kahneyn studioprojektina jo vuonna 2003. Ensimmäinen varsinainen TesseracT-kokoonpano vakiintui vuonna 2007. Julkaistuaan erittäin upeita arvioita saaneen demon, yhtye äänitti nykyään jo djent metal -klassikoksi muodostuneen Concealing Fate -EP:n vuonna 2010. Sitä seurasi vuotta myöhemmin ensimmäinen kokopitkä One. Sillä lauloi vielä Daniel Tompkins. Hänen ulosantinsa oli ja on varmaan vieläkin, koska toiseen bändiin lähti, huutamista ja karjumista jonka seassa on toki ihan ihmisen lauluakin. Viime vuonna yhtye löysi solistikseen amerikkalaisen Elliot Colemanin. Hän lauloi toukokuussa ilmestyneellä akustisvoittoisella Perspective-EP:llä. Kesäkuussa hän lähti bändistä. Syyskuussa laulajan nimi oli Ashe O’Hara.

O’Haraa on kiittäminen siitä että TesseracT:n lauluosasto on kokenut melkoisen mullistuksen. Poissa ovat epäinhimilliset äänet ja niiden tilalla kuullaan sielukasta, paikoin melkein tyttömäistä, mutta erittäin kaunista ja koskettavaakin laulantaa. Samalla yhtyeen musiikki on ottanut aikamoisen harppauksen eteenpäin. Toki mukana on edelleen yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneita monirytmisiä riffejä ja maallikon korvaan hankalilta kuulostavia komppeja, mutta koko levyn keskiössä ovat nyt biisit. Perinteiseen progetyyliin tämä teemallinen levy on jaettu neljään osaan. Ne ovat Of Matter, Of mind, Of Reality ja Of Energy. Kokonaisuus kertoo kaiken aikaa tapahtuvasta muutoksesta. Musiikista osien vaihtumista ei huomaa, mutta sanoja seuraamalla saa idean siitä mitä bändillä on ollut mielessä. Ajattelevia kavereita ovat. Tämä bändi haastaa Dream Theaterit ja kumppanit kilpailtaessa vuoden progemetallilevystä!

Tämä arvio on vuodelta 2013.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email