Megadeth – The Sick The Dying and The Dead!
Megadeth oli kovassa nosteessa edellisen levynsä jälkeen. Dystopia toi bändille vihdoinkin Grammyn. Oli aikakin ajattelivat. Mikä menee ylös, se tulee yleensä alas. Näin kävi myös Megadethille. Eivät ole edes kovimmat immuuneja syövälle. Dave Mustaine oli kuitenkin niin kova, että taudin päihitti. Keksikö sairaudestaan nimen levylle? Mene ja tiedä, mutta nimibiisi taitaa kertoa rutosta. Ikävä vitsaus sekin.
Myös toisella Davidilla oli jonkinlaisia ongelmia. Ellefson ”kätteli” paikkansa bändissä. Hätiin soitettiin Testamentin Steve Di’Giorgio, joka soitti levyn basso-osuudet. Brasilian lahja Espoolle Kiko Loureiro ja Dystopian jälkeen yhtyeeseen liittynyt rumpali Dirk Verbeuren ovat edelleen mukana. Basistin tontille palasi James Lomenzo. Kokoonpano on kova! Mitä ovat saaneet aikaiseksi?
Thrashiahan tämä on. Muutama ensimmäinen kappale sujahtaa ohi. Ovat oikein hyviä. Jollain tapaa tulee mieleen, että alkuaikojen tyyli on ollut mielessä. Ainakin kun rumpuja on äänitelty. Kelpaa. Gar Samuelsson voi olla tyytyväinen, Dirk hoitaa hänen hommansa upeasti.
Melkein kaikki kappaleet ovat ainakin vähän nopeita. Saattaa niissä joku hitaampi osa olla, mutta pääasiassa oikea käsi on kovassa käytössä. We’ll Back saattaa olla vauhdikkainta sitten Killing Is My Busineksen. Nyökkään hyväksyvästi. Hidas ja samalla tietenkin raskas Dogs of Chernobyl erottuu joukosta helposti. Samoin Sacrifice ja Junkie. Eivät ole hyviä.
Välivauhdin Psychopathy alkaa sellaisella höpötyksellä, jota en oikein enää jaksa. Soitetaan ja lauletaan, mutta jätetään selostaminen Mertarannalle ja telkkariin. Musiikiltaan kuitenkin hyvä kappale. Jotenkin 90-lukulaiset Killing Time ja Soldier On! toimivat vaikkea Youthanasia suosikkeihini kuulukaan.
Celebutante on jotain uudehkoa ja samalla siitä tulee mieleen ensimmäinen levy. Aika hyvä. Mission to Mars on kuin Megadeth olisi soittamassa The Ramonesia. Taas niitä höpöttelyjä. Ja sitten levyn paras kappale supernopea We’ll Be Back. Hieno päätös!
Ei TSTDATD! ihan Dystopialle pärjää. Mustainen lauluosuudet eivät ole ihan samalla tasolla. Soitto kyllä käy. Eli kokonaisuudessaan tämä on erittäin hyvä paluu kuuden vuoden levytystauolta. Tästä voi lähteä taas ylöspäin.
Tero Honkasalo