Black Swan – Generation Mind

Black Swan on yksi Frontiers Musicin yhtyeistä. Niillehän on ominaista jonkinlainen super- tai legendastatus. Niin on nytkin. Laulaja Robin McAuley tunnetaan yhteistyöstään kitaristi Michael Schenkerin kanssa 80-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja 90-luvun alkuvuosina. Kitaristi Reb Beach sai nimeä Wingerin MTV-hittien ansioista. Sittemmin hän on soittanut Whitesnakessa kauemmin kuin kukaan muu. Basisti Jeff Pilsonin CV:ssä lukee mm. Dokken, Dio, Foreigner. Yhtään vähemmän pätevä ei ole rumpali Matt Starr, vaikka ansioluettelo ei ihan muiden tasolle ylläkään. Ace Frehley ja Mr.Big ovat kuitenkin ok meriitit.

Generation Mind on porukan toinen kokopitkä. Ensimmäinen meni jostain syystä ohi. Jotkin taivaankappaleet eivät olleet tuolloin kohdillaan. Nyt natsasi. Robin, jota pidän aivan valtavan hyvänä ja omaperäisenä solistina, on tulossa MSG:n keulilla Suomeen. Olihan tämä tsekattava. Enkä ole hetkeäkään katunut. Jokainen biisi on ns. väärti.

Schenker tunnetaan melodisesta soitostaan. McAuley tunnetaan melodisesta laulutavastaan. Yhdistelmänä nuo kaksi olivat ällön imelä. Mutta, mutta. Otetaanpa vähän rouheampaa soittoa taustalle, niin jopas toimii. Paikka paikoin, kuten nimibiisissä, MSG tulee mieleen, mutta tällä kertaa se ei häiritse tai haittaa. Koukku on koukku ja nämähän tarttuvat. Levyllä on myös hyvä groove. Kuunnelkaa Eagles Fly, jos ette usko. Tykkään. Killer On The Loosen alkua kuunnellessa mietin, että voi kun Herr Schenker kuuntelisi muidenkin tekemään musiikkia ja ottaisi edes joskus mallia. McAuleyn soololevy oli hyvä. Tämä on jopa parempi.


Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email