ELP

Emerson, Lake & Palmer aloitti uransa heti huipulla. Bändin toista keikkaa elokuussa 1970 oli seuraamassa 600.000 ihmistä! Sen jäsenet tulivat huippusuosituista bändeistä King Crimson, Nice ja Atomic Rooster. Ajatuksena oli ottaa mukaan myös kitaristi Jimi Hendrix, mutta hänen uolema supisti kokoonpanon kolmeen taitavaan muusikkoon.



Levyarvostelut

Tuotekuva

Live At The Isle Of Wight Festival 1970 (DVD & CD)

1997

Bändin toista keikkaa oli todistamassa 600.000 ihmistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Emerson, Lake & Palmer

1970

ELP:n debyytti on vahva progressiivinen rock-albumi, mutta vielä huomattavasti hurjempaa materiaalia oli luvassa muutaman seuraavan vuoden aikana.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Masters From The Vaults

2004

Belgiassa kuvattu keikkapätkä on mielenkiintoinen arkistopätkä. Vajaan tunnin mittainen pätkä on kuvattu paikallista televisiota varten. Tallenteen ikä näkyy selvästi, mutta myös trion nuoruuden into.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tarkus

1971

Tarkus on kantta myöten klassinen teemalevy. Koko vinyylin A-puolen täyttävä 20-minuuttinen nimibiisi on moniosainen näyte etenkin kosketinsoittaja Keith Emersonin taidoista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pictures At An Exhibition

1972

Modest Mussorgskin Näyttelykuviin perustuva Pictures At An Exhibition on livelevy. Teos oli osa yhtyeen keikkoja aivan alusta lähtien, joten keikkataltioinnin ei pitänytkään tuottaa vaikeuksia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pictures At An Exhibition DVD

2001

ELP:n Pictures At An Exhibition DVD:llä on suurempi osa keikkaa kuin mitä alkuperäisellä albumilla. Musiikki toimii kuten odottaa sopiikin, mutta 1970-luvun alun videokikkailut ovat rasittavia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

ELP: Trilogy

1972

ELP:n Trilogy on tyylikäs albumi. Musiikillisesti yhtye oli lähellä huippuaan, ja studiota käytettiin hyväksi ehkä enemmän kuin muiden albumien kohdalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Brain Salad Surgery

1973

Loppuvuodesta 1973 julkaistu Brain Salad Surgery on ELP:n uran huipentuma. Albumin kokonaissävy on suorastaan hyytävä, kansikin on Alienin visuaalisena suunnittelijana tunnetun H. R. Gigerin maalaama.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Welcome Back My Friends To The Show That Never Ends... Ladies And Gentlemen

1974

Kahden tunnin mittaisen livetaltioinnin julkaisu ei ollut edes 70-luvulla ihan jokapäiväinen juttu. Musiikillisesti ELP esittelee materiaaliaan varsin tasapuolisesti, vaikka tuorein Brain Salad Surgery -albumi on eniten esillä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Then And Now

1998

Tämä tupla jakautuu selvästi kahteen osaan. "Then" on keikkataltiointi vuoden 1974 California Jamista. "Now" esittelee yhtyeen tuoreempaa keikkakuntoa 1997/1998 -kiertueelta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Works Volume 1

1977

Tupla-lp Works Volume 1 näyttää tyylikkäältä, mutta sisältö on melko sekavaa. Oikeastaan pitäisi puhua kokoelmasta yhtyeen jäsenten sooloja, sillä vain yksi levyn neljästä puolesta on todellakin ELP:n esittämää.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Works Volume 2

1977

Nopeasti vilkaistuna levy vaikuttaa sekalaiselta kokoelmalta bändin jäsenten soolotöitä, albumien ylijäämäraitoja ja singlen B-puolia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

ELP: In Concert

1979

Musiikillisesti tämä levy ei anna juuri mitään uutta ELP:n tarinaan. Jos haluaa kuulla miltä tutut ELP-kappaleet kuulostavat sinfoniaorkesterin kanssa esitettynä, niin siinä tapauksessa tämä livelevy kestää kuuntelun tai pari.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Love Beach

1978

Muutaman vuoden takaiset loiston vuodet ovat muisto vain, kun rasittavat Casio-soundit pilaavat senkin vähän, mitä kappaleilla muuten olisi ollut tarjottavanaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Moon (single)

1992

Ennen uutta Black Moon -albumin julkaistiin näytteeksi single, jolta löytyy sekä täyspitkä että editoitu versio nimikappaleesta. Siltä löytyy myös Emersonin säveltämä A Blade Of Grass, kaksiminuuttinen pianoinstrumentaali

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Moon

1992

Uudelleen kasatun bändin comeback-albumi on tunnistettavaa, mutta silti julkaisuajankohtaansa "päivitettyä" ELP-musiikkia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

ELP: Live At The Royal Albert Hall

1993

Yhtyeen esiintyminen Lontoon Royal Albert Hallista on takuulla ollut paikalla olleille ikimuistoinen tilaisuus, mutta valitettavasti konsertin magiaa ei ole saatu tallennettua levylle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

ELP: Live At Montreux 1997 (DVD)

2005

Kappas vain! Myös ELP on käynyt soittamassa "jazzia" Montreux'ssä. Ja Claude Nobs on hoitanut kuvausryhmän paikalle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

High Voltage Festival 25.7.2010 (DVD&CD)

2010

Emerson, Lake & Palmer esiintyminen High Voltage -festareille Englannissa heinäkuussa 2010 julkaistiin samana iltana Concert Live toimesta. Keikkavideo ilmestyy keväällä 2011.

Lue arvostelu