In Flames – Sounds Of A Playground Fading
Ruotsalainen In Flames oli yksi ensimmäisistä bändeistä jotka olivat synnyttämässä ns. Göteborg-soundia. Siinä yhdistyivät perinteinen brittiläinen Iron Maidenin tyyliin tehty uuden polven metalli ja synkkä esimerkiksi Morbid Angelin kaltainen kuolonmetalli. Lopputulos oli rankkaa reipasta riffittelyä ja ankaraa karjuntaa. In Flames keksi yhdistää kappaleisiinsa melodisia puhtaita lauluosuuksia.
In Flames julkaisi parhaat levynsä jo aikoja sitten. Oikeastaan Tokyo Showdown -liven jälkeen en ole bändiin saanut kunnolla makua. Odotukset Sounds Of A Playground Fadingin suhteen eivät olleet kovin korkealla. Kun oli vielä tiedossa, että yhtyeen perustajajäsen kitaristi Jesper Strömblad jätti bändin ennen levyn äänittämisen alkua, olin valmistautunut murska-arvioon. Vaan ennakko-odotukset romukoppaan! Reilu peli! Uusi alku, uusi yritys.
Levyn avaava nimikappale ei paljoa anna. Biisi on hyvin tyypillistä In Flamesia. Laulaja Anders Fridén karjuu niin kuin hän osaa. Mutta sitten alkaa tapahtua. Jo toisena kuultavalla Deliver Us:lla Levy saa aivan uutta ilmettä. Musiikki ei olekaan täyteen ahdettua riffimössöä. Yllättäen Sounds Of A Playground Fading on yksi In Flamesin uran sävykkäimmistä levyistä. Kitaristi Björn Gelotten säveltämisssä kappaleissa on aivan uudenlaisia ideoita ja jopa koukkuja. Ne suorastaan hönkivät uutta alkua. Levyllä on näyttämisen meininki. In Flamesin ei tarvitse todistaa olevansa nopea tai raskas. Se tiedetään jo. Nyt bändi todistaa osaavansa kirjoittaa monipuolisia kappaleita. Paikoin Fridén uskaltautuu laulamaan jopa normaalilla äänellään. Sehän kuulostaa hyvältä. Toki mukana on tuttuja ja taattuja In Flames -köörejä, mutta ne eivät tietenkään haittaa. Jos In Flames ei ole bändinä tuttu, siihen tutustumisen voi aloittaa yhtä hyvin tästä levystä kuin vuonna 2000 ilmestyneestä Claymanista.
Tero Honkasalo