Enuff Z’nuff – Finer Than Sin

80-luvun lopulla Enuff Z’nuff luokiteltiin Music TV:n toimesta glam rockiksi. Myös levy-yhtiö oli sitä mieltä, että bändi oli samaa sarjaa Los Angelesista tulleiden tukkabändien kanssa. Kyllä, porukka oli värikäs. Mutta niin oli vaikkapa Jellyfish, jonka kanssa Enuff Z’nuffilla oli paljon enemmän yhteistä musiikillisesti kuin jonkun Faster Pussycatin. Ulkonäkö hämäsi. Ja myi. Ei siinä mitään. No Jonnet eivät tuota muista, voivat kuunnella tätä uutta levyä ilman ennakkoluuloja. Tuo muistutus olikin pitkälti vanhemmille musadiggareille. Enuff Z’nuff oli oikeasti parempaa.

Finer Than Sin kertoo tarinaa siitä että bändi tuli tutuksi kaiken rockiin kuuluvan tai kuulumattoman dekadenssin kanssa. Catastrophe kertoo mikä resepti ei toimi. Kappale itse toimii. Paljon on tarjolla Linnamäkeä. On Trampoline, Hurricane, hodareita, hattaraa ja Hubbabubbaa. Kivasti on myös energiaa, valoisuutta ja sopiva tujaus psykedeliaa. Soundit ovat kohdillaan, mutta sovituspuoli ei varsinaisesti yllätä. Tutun kuuloista on. Osaajat osaavat.

Finer Than Sin alkaa ja päättyy instumentaaliin. Hieman erikoinen ratkaisu, kun raidat eivät oikein ole linjassa levyn muun materiaalin kanssa. Myös, sinällään hyvin ja vahvasti esitetty, Sex Pistols -laina God Save the Queen olisi erikoinen, jos sitä ei ajattele tribuuttina edesmenneelle kuningattarelle. Koppalakki päästä! Enuff Z’nuff on edelleen kunnollista.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email