Lenny Kravitz – Blue Electric Light

Lenny Kravitzista on moneksi. Hän esittelee itsensä juutalaisena ja kristittynä, jonka äiti oli musta ja isä valkoinen. Hän asuu nykyään Bahamalla, mutta nuoruutensa hän eli New Yorkin ja Los Angelesin välillä. Itseään hän pitää mustana. Kaikki olemme kuitenkin ihmisiä. Siitä kertoo hyväntuulinen sinkku Human. On kiva olla hengissä, on kiva olla humaani tai ihminen. Tulkitse itse. Rakkaus, inhimillinen etsintä ja jumala ovat levyn tekstien teemoja. Artistin uraa seuranneet eivät liene yllättyneitä.

Lennyn levyillä on aina ollut paljon eri tyylisiä kappaleita. Niin on nytkin. On discoa, funkia, soulia, ripaus jatsia, muttei kunnollista hard rockia. Se on harmi, koska retro-rockista hänet tunnetaan ja isoimmat hittinsä ovat olleet sitä. Hän on sanonut pitävänsä todella monimutkaista musiikkia soittavista bändeistä, kuten Mahavishnu Orchestra tai Weather Report. Miles Davis ja James Brown olivat perhetuttuja. Toisaalta hän pitää Kissistä. Toisen diggailu ei ole toiselta pois.

Poikasena Leonardin isä vei hänet Jackson 5:n konserttiin. Oli jymy. Jatkossa hän kirjoitti koulukirjoihin nimensä Lennie Jackson. Oli se kuudes. Myöhemmin hän halusi olla Prince. Tuo vaihe saattaa olla edelleen päällä. Vanhanaikaista rumpukonesoundia kuullaan jopa turhan paljon. Bundle of Joy on kelvollinen, mutta ei se Rogers Nelsonin levyille olisi mahtunut. Se on kyllä sanottava, että looppien kanssa olisi voinut nähdä vähän enemmän vaivaa. Joku filli sinne tänne ja lopputulos olisi ollut parempi. Aikaa oli. Tämä levy on tehty jo lockdown-vuosina. Avausraita It’s Just Another Fine Day (In This Universe) on yksi levyn parhaista. Sen pelastaa hienosti soiva kitara ja Lennyn tunteikas laulu. Honey, Let It Ride ja Heaven ovat osastoa FUBAR.

Lennyllä on ollut tapana julkaista hitti tai pari joka levyltä. Tuleeko niitä nyt? Mielestäni Tähtien sodan kloonisoturilta alunperin nimensä saanut TK421 on tällä kertaa parasta antia. Sillä on mahdollisuus listamenestykseen. Funk on se meininki. Ja mikä on parempaa kuin funk? Raskaampi meininki. Sitä tarjoilee Paralyzed. Kenelle lie kirjoitettu? Nimibiisi Blue Electric Light on parhaan kolmikon joukossa. Siinäkin kitara ja varsinkin hiljalleen kasvava sähköinen tunnelma pelastavat kaiken. Ei ole uusi Purple Rain.

Purnausksestani huolimatta, Blue Electric Light taitaa olla parasta Lennyä sitten vuoden 2008 It’s Time For Love Revolutionin. Tuon levyn Led Zeppelin -riffejä ei kuulla yhtään. Ehkä hän on lopettanut lehden pössyttelyn. Tiedä häntä, mutta on iskussa. Väittää olevansa elämänsä kunnossa. TK421-videon nähneet tietävät mitä se tarkoittaa. Mitä muuta tähdellistä Lennystä pitää tietää? Hän on vegaani ja 60-vuotias sinkku.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email