AC/DC – Let There Be Rock

Reilun seitsemän kuukauden mittaisen Euroopan kiertueen jälkeen AC/DC palasi kotimaahansa marraskuussa 1976 aloittaen heti Australian kiertueen promotoidakseen siellä jo syyskuussa ilmestynyttä Dirty Deeds levyään. Yllättävän heikon vastaanoton saaneen kiertueen päätyttyä tammikuun puolessa välissä bändi palasi tuttuun Alberts Studioon valmistelemaan uransa ehkä tärkeintä albumia. Bändin pettymykseksi Atlantic Records oli jättänyt julkaisematta heidän kolmannen (ja toisen kansainvälisen) Dirty Deeds Done Dirt Cheap -levynsä ja tämä sai bändin taustavoimat päättämään ettei mitään musiikillisia myönnytyksiä tulla amerikkalaisille antamaan.

AC/DC ei aikaillut Let There Be Rock äänityksissä. Albumi oli paketissa muutamassa viikossa helmikuussa 1977. Toki bändillä oli jo biisejä valmina mennessään studioon. Neljä kuukautta aiemmin se oli äänittänyt (pre-sessioissa) useita kappaleita, joista suunniteltiin aluksi jouluksi EP-julkaisua, mutta lopulta ne jätettiin julkaisematta kansainväliselle Dirty Deeds albumille työnnettyä Love At First Feeliä lukuun ottamatta. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistulta Bonfire-boxilta löytyvä Dirty Eyes muokkautui tammikuun sessioissa Whole Lotta Rosie. Carry Me Home julkaistiin sellaisenaan Dog Eat Dog singlen b-puolella. Cold Hearted Woman sai odottaa reilun puolitoista vuotta ennen päätymistään Australiassa R&R Damnation sinkun kääntöpuolelle.

Let There Be Rock -levyn biiseistä on täysin mahdotonta löytää heikkoa kohtaa. Edes kansainväliseltä julkaisulta tippunut Crabsody In Blue ei ole heikko raita, mutta ei toki mikään helmi. Heti levyn alkuun ladataan energinen Go Down, Dog Eat Dog ja bändin ehkä kaikkien aikojen paras biisi, nimiraita Let There Be Rock. Niiden lisäksi mahtavia biisejä löytyy myös kakkospuolen lopusta. Hell Ain’t A Bad Place ja Whole Lotta Rosien jälkeen kuuntelija tuskin voi valittaa käyttäneensä aikaansa väärin. Tästä ei rocklevy juuri parane. Kesällä 2012 Ted Nugent nimesi sen ja Aerosmithin Draw The Linen vuoden 1977 parhaiksi levyiksi. Samana vuonna hienon Cat Scratch Feverin julkaisseen kitaristin suusta moinen lausunto on tulkittava suurena kohteliaisuutena. 

AC/DC palasi levyn äänitysten jälkeen Englantiin, missä se heitti 18 keikan kiertueen ennen kuin lähti Eurooppaan Black Sabbathin lämppäriksi. Tukholman keikan 22.4.1977 jälkeen Sabbath-basisti Geezer Butler hyökkäsi hotellin lobby-baarissa lelu-stiletillä AC/DC:n Malcolm Youngin kimppuun. Pienikokoisen kitaristin heitettyä itseään kookkaamman (ja kuuluisamman) hyökkääjän maahan, hän varmisti samalla bändilleen potkut kiertueelta, jonka kaksi viimeistä keikkaa olivat Oslossa ja Helsingissä. Bändi saapui Suomeen kuitenkin jo saman vuoden syyskuussa, mutta basisti Mark Evans’in pesti bändissä päättyi kevään Tukholman keikkaan sillä kun bändi lähti heinäkuussa 1977 ensimmäiselle USA:n rundilleen, basistina oli tehtävässä yhä toimiva englantilainen Cliff Williams.

Bändin ja sen taustavoimien ensisijaisena päämääränä oli valloittaa Amerikka, kun Let There Be Rock viimeinen juhannuksena 1977 siellä julkaistiin. Tämä tavoite saavutettiin seuraavien vuosien aikana kovalla työllä sillä levy ei ollut mikään supermenestys ja se sai bändin kotimaassa jopa heikot arvostelut. Bändin menestymistä auttoi se, että Let There Be Rock on sen ensimmäinen todella SUURI levy. Alkuperäisen australialaisen mustakantisen vinyylin ostaminen vaatii kärsivällisyyttä (ja rahaa). Itse omistan siitä oranssin väriselle vinyylille prässätyn piraatin. 

Add a comment
Your name
Your email