Aerosmith – Rock In A Hard Place

Aerosmith - Rock In A Hard Place

Kun Joe Perry häipyi bändistä kesken edellisen levyn äänityksiä, niin tällä kertaa sen tekee toinen alkuperäinen kitaristi Brad Withford. Eletään vuotta 1981 ja bändistä on tulossa vahvasti varamiesvetoinen. Kun levy lopulta saadaan kauppoihin elokuussa 1982, vain pieni joukko faneja poimii sen kotiinsa.

Tutustuin Rock In A Hard Placeen vasta 2000-luvun alussa jolloin lainasin levyn kirjastosta. Kuunneltuani sen vain muutamaan otteeseen, kunnes jouduin toteamaan ennakkoaavistukseni oikeaksi. Levy taitaa olla bändin alkuperäisen toimintajakson heikoin. En silti osannut pitää näppejäni siitä erossa kun löysin divarista alkuperäisissä muovikalvoissa olevan laatuyksilö. Vaikka levy on huolella tehty, ja sen äänityksiin käytettiin aikaa ja rahaa, ei se vain ole Aerosmith mittapuun mukaan kaksinen.

Vanha elokuvaiskelmä, Arthur Hamiltonin sävellys Cry Me A River ja bändin lähipiiriin kuuluneen Richie Supan Lightning Strikes lukuunottamatta levyt kappaleet ovat bändin omia, enimmäkseen Steven Tylerin ja Jimmy Crespon yhdessä tekemiä. Sessioista ylijäänyt Riff & Roll julkaistiin vuonna 1991 Pandora’s Boxilla. 

Add a comment
Your name
Your email