Alan Parsons Project (The) – Eye In The Sky

Alan Parsons Project - Eye In The Sky

Löysin Alan Parson’s Projectin ylioppilaskesänä 1985. Bändin Vulture Culture oli ilmestynyt talven aikana ja vielä ennen vuodenvaihdetta kauppoihin saapui heidän seuraava Stereotomy LP. Molemmat levyt olivat satunnaisessa kuuntelussa muutamia vuosia kunnes myin kaikki vinyylilevyni. Hienon uuden CD formaatin myötä Alan Parson miksasi uudelleen heidän esikoislevyn ja hankin sen vuonna 1987. Tajusin että diggailemani 80-luvun puolen välin levyt olivat vain haalea vaikkakin kaupallinen verrokki siihen mitä bändi oli ollut alkumetreillään. Ajatus tutustua paremmin Alan Parsons Projektin tuotantoon ei kuitenkaan edennyt ennen kuin 10-luvulla vihdoin otin ne kuunteluun.

Aristan 2017 julkaisema Eye In The Sky 35th Anniversary Box on loistava esimerkki siitä että enemmän on yksinkertaisesti enemmän. Laatikossa on luonnollisesti remasteroitu alkuperäisen miksauksen sisältämä LP, joka on prässätty neljälle 45 kierrosta sekuntissa pyörivälle puoliskolle. Sen lisäksi paketissa on vuonna 2007 remasteroitu CD sekä peräti kaksi CD:tä albumin sessioista eli uutta materiaalia on hengästyttävän paljon. Tätä julkaisua varten levy myös  miksattiin monikanavaiseksi. Se ja teoreettisesti CD:tä parempi laatuinen HD-stereomiksaus löytyvät Bluray’ltä. Kuten yleensä tällaisissa juhlajulkaisuissa, mukana on runsasaasti kuvia, haastatteluita ja taustatietoa sisältävä kirja. Intoa on ollut lisäksi laittaa mukaan myös juliste, postikortti ja flexi-single.

Eri levy-yhtiöt julkaisvat vuosien 2014 ja 2017 välissä joitakin sellaisia Blu-ray -levyjä, jotka oli julkaistu osana isompaa moni formaattista superdeluxe-laatikkoa. Aristalle iso käsi siitä että Eye In The Sky BD tuli myyntiin omana julkaisuna. Näin itseni kaltainen monikanavamusiikin fani sai sen mitä halusi joutumatta ostamaan (tässä tapauksessa) LP:tä, kolmea CD:tä sekä yhtä 7-tuumaista EP:tä. Tosin olen minä silti kuunnellut bonuslevyjen materiaalin kuten myös vain suoratoistopalvelusta löytyvän uuden monikanavaisen Atmos miksauksen.

Add a comment
Your name
Your email