Cry of Dawn – Anthropocene
Cry of Dawn, ihan uusi nimi. Kovin on Arnoldin Terminator-filmien näköinen kansi levyllä. Vihko paljastaa, että asialla ovat vanhat sotaratsut Göran Edman laulussa ja Tommy Denander kitaran varressa. Ovatko lähteneet tekemään industrial metallia Joe Lynn Turnerin ja Peter Tägtgrenin jalanjäljissä? Ja mitä tuollainen Athropocene edes tarkoittaa? Sanakirja kääntää sen todella hienosti. Suomeksi tuo on antroposeeni. Ha! No se tarkoittaa aikakautta jolloin ihmisellä on paljon vaikutusta ympäristöönsä. Eli nykyajasta kertoo tämä levy. Andragogiikka on hieno laji. Minä opin uuden sanan ja tekin voinette kertoa oppineenne tänään jotain.
Suurella mielenkiinnolla ja pienellä epäilyllä levy soimaan. Mitä tuleman pitää? Arvauksia? Pieleen ja pieleen. Perinteisen hevin puolelta tuttu Göran laulaa kaiken, samassa genressä kunnostautunut Tommy on soittanut paitsi kitarat, myös bassolinjat ja kosketinmatot. Rummuissa kuullaan Fredrik Blomgreniä. Pelko oli turha. Eivät ole myyneet sielujaan tahi muita ruumiinosiaan nykytrendeille. Silkkaa kasariheviä tässä tehdään. Hienosti asiansa esittävät. Kyllä tuo kielikuva oli tarkoitettu.
Asia, Phenomena, Journey, Foreigner, Survivor ja vastaavat tulevat mieleen tätä levyä kuunnellessa. Sehän ei ole ollenkaan huono asia. Toisto on tärkeää, huomasitteko taas sama sanaleikki? Anthropocenen musiikki on erinomaisen hyvää. Kuunnelkaa Swan Song Of Our Love, eikö ole paras biisi, jota Neal Schon ei tehnyt? Rakkaudella sävellettyä, sopivasti on kosketeltu klassikkoja, mutta soittaessa puristelemaan ei ole tarvinnut ryhtyä. Itse asiassa Göran puristelee juuri sopivasti. Hänellä oli joskus vaikeuksia laulaa korkealta. Nyt äänessään on twangiä sen verran paljon, että soundinsa on juuri passelin kireä tämän tyyliseen amerikkalaiseen Ruotsissa tehtyyn hård rockiin. Eihän tätä voi tarpeeksi suositella.
Tero Honkasalo