Glenn Hughes – Feel
Olen tänään saanut -vaihteeksi- innostuksen kuunnella Glenn Hughesin ”vanhempaakin” matskua ja erityisesti ’95 ilmestynyttä Feeliä. Tämä levyhän oli Glennin vastaveto levy-yhtiön painostukselle tehdä pelkkää hard rockia. Ilmeisesti Glennin piti tehdä tuota raskaampaa materiaalia edellisenä kesänä kiertäneen Trapezen kanssa. Jostain syystä Trapezen come back -levy kuitenkin kuihtui kasaan.
Feel on Hughesin levyistä ehkä se, joka jakaa mielipiteet rankimmin. Toiset ovat ehdottoman vastaan ja toisille tämä kelpaa kuin sima. Ikuisille ”hevareille”, niille jotka tuntevat Glennin vain Deep Purplesta, tämä on ehkä vaikea levy sulattaa. Glennin musiikista laajemmin pitäville tämä on yksi kirkkaimista helmistä. Oikeasti! Mitään heviä tältä levyltä on turha hakea, mutta tunnetta ja sielua on mukana sitäkin enemmän. Ja ihastuttavan upeaa laulua!
Levyn alussa kuultavat Big Time ja Livin’ For The Minute ovat jykevää funk-vääntöä. Does It Mean That Much To You kurkottaa jonnekin Phil Collinsin suuntaan, muttei huonosti tai ylilyöden. Save Me Tonight on täydellinen AOR-balladi. Glenn laulaa paremmin kuin kukaan koskaan. Huomioitavaa on, että Glenn on laulanut itse myös kaikki köörit. Kappaleesta on myös video, joka pyöri aikanaan MTV:llä yllättävän usein. Glenn on tehnyt paluun basson varteen ja sen kuulee. ”Kukaan ei soita bassoa paremmin Glenn Hughesin kappaleessa kuin Glenn itse”. Tämän sanoi T.M. Stevens aikanaan, ei ollut minun ideani!
Redline palauttaa levyn tunnelman mustan väännön pariin. Sanoiko joku Stevie Wonder? Coffee & Vanilla on yksi levyn kohokohdista. Rento funk-kitara yhdistettynä Glennin kulkevaan bassolinjaan ja Gary Fergusonin tiukkaan biittin ovat täydellinen pohja Glennin hunajaiselle laululle. Maistuu kuin kahvi ja…
Glenn kävi vuonna 1995 kahdella kiertueella Euroopassa. Jo kevätkiertueella hän soitti vielä ilmestymättömältä levyltä sen ehkä potentiaalisinta hittiä, kiihkeätä funk-pyrähdystä nimeltä Push! Sääli ettei Glenn saanut soittaa enempää näitä kappaleita keikoillaan. Muistaakseni vain Big Time kuultiin syyskiertueella Pushin lisäksi. Näitä kappaleita voisi soittaa aivan hyvin vielä tänä päivänäkin. Feel on kestänyt aikaa ihmeen hyvin verrattuna muihin 90- luvun puolivälissä ilmestyneisiin levyihin, bändiltä kuin bändiltä.
She Loves Your Money tipahtaa taas Wonder-osastoon. Kappale keinuu kyllä kivasti, mutta jotain siitä puuttuu. Vaikea sanoa miten tuosta saisi paremman. Kenties tekstissä ainakin olisi korjaamisen varaa ja olisiko kappaleella liikaa mittaakin? Ihme huti!
Speak Your Mind ja Talkin’ To Messiah ovat taas molemmat upeita, hieman raskaammin rullaavia kappaleita joista molemmista paistaa Glenn:in rakkaus mustaa musiikkia kohtaan. Jälkimmäinen olisi kelvannut raskautensa puolesta Glenn:in seuraavalle Addiction- levyllekin. Matt Sorumin rummutus tuo mieleen Glenn:in nykyisen parhaan kaverin Chad Smithin paukutuksen.
Maybe Your Baby on Glenn:in kunnianosoitus idolilleen ja innoittajalleen Stevie Wonderille. Stevie teki alkuperäisen version jo vuonna 1972 Talking Book -levylleen. Voin kuvitella Glennin diggailleen tuota versiota kuten minä diggailen tätä Feelin vetoa. Upea kappale ja hieno esitys!
Feel on hieno levy paitsi musiikkinsa, myös kitaristiensa puolesta. Levyllä enimmäkseen soittava Pat Thrall tekee Glenn:in kanssa yhteistyötä ensimmäisen kerran sitten Hughes/Thrallin pieleen menneiden kakkoslevyn sessioiden. Toisena kitaristina levyllä kuullaan Glennin kanssa edelleen USA:n keikat soittavaa George Nastosta. George on se, joka soittaa Feel-levyn funkyt pätkät ja viime vuoden Soulful Live In The City Of Angels:illa Tommy Bolinin osuudet. Feelin kolmas kitaristi yhdistää Deep Purple- ja Yes-sukupuut. Bruce Gowdy on soittanut Feelin jälkeen ainakin World Tradessa yhdessä 90-luvun Yessissä vaikuttaneen Billy Sherwoodin kanssa. Hauskaa?
Ihan näin paljon ei pitänyt Feelistä kirjoittaa, mutta kirjoittaminen vei mukanaan kuten tuo levy….
Tämä artikkeli on 90-luvulta
Tero Honkasalo