Steve Hackett – Surrender of Silence

Tunnustan, että Steve Hackettin viime vuonna julkaisema välimerellinen Under A Mediterranean Sky jäi välistä. Sillä luvattiin olevan rauhallista, akustista covid-aikaan sopivaa tunnelmointia. Ei napannut, kun ärsytti kaikki niin kovasti, että teki mieli hakata kaikki paskaksi. Pahin korona-ahdistus on onneksi mennyt ohi. Hackett on tehnyt toisen lockdown-levynsä. Tällä luvataan, että hän palaa sähköisten soitinten pariin.

Surrender of Silence alkaa tutulla täppäyksellä. Tapping-soittotyyli oli Hackettin tavaramerkki jo 70-luvulta. Hienosti sujuu yhä. Levyn alkupuolella on virtaa ja väkevyyttä. On myös kaikki Hackettin progeen kuuluvia elementtejä. Muiden muassa kuoro ja sinfoniaorkesteri löytyvät. Kyllä on mahtipontista. The Devil’s Cathedral on nimensä mukainen. Alussa on puhaltimia, pauhaavat urut ja synkkä meininki. Ennenkin vampyyrimenossa kunnostautunut Nad Sylvan laulaa vakuuttavasti. Varjoissa esitetään myös seuraava Held In The Shadows. Ai saakeli on hienoa musiikkia!

Puolesta välistä albumia löytyy leikkisää maailmanmusiikkia. Shanghai To Samarkandilla käytetään aluksi ties mitä soittimia. Lopussa palataan sinfoniabändin valikoimaan.

Fox’s Tango on mukavan raskas. Saattaa olla, että kokonaisuutena Surrender of Silence on heveintä Hackettia vuosiin. Tykkään. Steven laulu kuulostaa jopa aavistuksen liian kepeältä rankkojen riffien runnoessa taustalla.

Kun haetaan suosikkiani, Day Of The Dead on ainakin kärkisijoilla. Sen Dracula-tunnelma on karvat pystyyn nostattava. Sen jälkeen kuultava Scorched Earth on elokuvamaisuudessaan huikeaa kuultavaa.

Steve Hackettiin voi luottaa. Aina kun hän tekee uuden levyn, se kuulostaa hetken kuluttua hänen vanhoilta kiekoiltaan. Laatu ei mene koskaan pois muodista.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email