Trevor Rabin – Rio
Muistan, kun kuulin Yesin mahtihitin Owner of a Lonely Heartin ensimmäisen kerran. Tietenkin laulajan korkea ääni ihmetytti, mutta mielenkiinnon herätti kitaristi. Kyllähän oli upea riffi ja hienoa soittoa. Ei ollut selvästikään Steve Howe. Piti tarkistaa. Oli etelä-afrikkalainen Trevor Rabin. Se riitti tiedoksi silloin. Paljon enempää ei totuudessa ollut tarjollakaan. Yesillä on ollut monta kokoonpanoa. Rabinin aikakausi on suosikkini. Sitä kesti liian vähän aikaa, eikä Andersonin, Rabinin ja Wakemanin Yes ehtinyt ikinä Suomeen saakka.
Pikakelauksella tähän päivään. Innostuin, kun kuulin, että Rabin on laittanut leffamusiikin säveltämisen hetkeksi tauolle ja tehnyt rock-levyn. Rion edeltäjä Can’t Look Away julkaistiin 1989. Joku sanoisi, että sen oli jo aikakin saada jatkoa.
Big Mistakes on parasta Yesiä sitten vuoden 1994 Talkin. Soundeissa on tuttuja muskeleita ja sooloissa terävyyttä. Rabinin kitara on toki isossa osassa, mutta pääroolissa tällä levyllä on mielestäni laulaminen. Stemmoja on jos minkälaisia. Väittävät, että Rabin sai apuja vain rumpuosastolla.
Kappaleiden ei voi sanoa noudattavan mitään tiettyä kaavaa. Oklahoma yhdistää americanan ja Rabin elokuvamusiikin. Siitähän tulee silkkaa progea. Goodbye on silkkaa kantria. Ei haittaa. Kertosäe pelastaa. Tumbleweed Ja These Tears ovat samasta puusta. Molemmissa on upeaa laulua jylhän taustan päällä. Egolin pörisevä ja pyörivä bassokuvio sekä taivaita tai vuorenhuippuja tavoitteleva laulu tuo mieleen Yesin. Väkevä Toxic on suosikkini. Se on aina hienoa, kun joku puolustaa eläinten oikeuksia. Sikälikin Rioa voi pitää ihan Yes-levynä.
Tero Honkasalo