Adrenaline Mob – Omertà
Omertà on Mike Portnoyn ja Russell Allenin ensimmäinen koko pitkä. Se on myös ensimmäinen – ehkä – levy jolla Mike soittaa muuta kuin progeksi luokiteltavaa musiikkia. Niille joilla on mielessä tarttua levyyn nimenomaan Portnoyn Dream Theater -historian takia, varoituksen sana. Musiikiltaan tämä levy on perinteistäkin perinteisempää heviä. Toki se on sieltä raskaammasta päästä. Niille jotka toivovat kuulevansa levyltä jotain Symphony X:n voimametallijuttuja täytyy tuottaa myös pettymys. Allen laulaa kyllä omalla äänellään, mutta tyylillisesti huomattavasti rankemmin kuin päätyönantajansa levyillä. Rankka on myös tämän Adrenaline Mob -trion kolmas jäsen Mike Orlando. Hän on tyyliltään Dimebag Darrellin koulukuntaa. Riffit ovat siis iskeviä, mutta soolo esitetään jännittämättä silloin kun sen paikka on. Ja onhan tällä levyllä noita paikkoja.
Musiikillisesti Omertà jatkaa yhtyeen debyytti-EP:n linjoilla. Levyn avaavasta Undauntedista tulee edelleen ensimmäisenä mieleen Pantera. Kaikki EP:n kappaleet, lukuun ottamatta The Mob Rules -coveria, ovat muuten mukana levyllä. Musiikki on hyvinkin lihaisaa. Bändiltä ei puutu muskeleita ja sitä ei hävetä pullistella niitä. Hit The Wall ja levyn päättävä Freight Train ovat hyviä esimerkkejä tuosta voimailusta. Toki metallibändille pakollisia slovareita tai imellyksiäkin on mukana. Kepeähkön Indifferentin kitarajutussa kuuluu viitteitä Dream Theaterin suunnalta. All On The Line on melkein liian kevyt kappale tämän ryhmän katalogiin. Toki kappale kasvaa, mutta kyllä se melkoinen outolintu on. Angel Sky on levyn kolmas rauhallinen kappale. Ehkä se on nipun paras.
Hieman sekavat tunnelmat levyn kuuntelemisen jälkeen on. Omertàlla on paljon hyvää, hieman heikkoja kohtia, mutta ennen kaikkea sillä on paljon lunastamattomia lupauksia. Jotenkin odotin tältä ryhmältä vielä enemmän. Toivottavasti tämä levy saa jatkoa. Bändi on ainakin palkannut basistikseen John Moyerin Disturbedista, joten jonkinlaista jatkuvuutta on odotettavissa.