Adrenaline Mob – We The People
Adrenaline Mobilla ei ole helppoa. Edellisen levyn kiertueella kuoli rumpali A.J. Pero. We The People ei ehtinyt kunnolla kylmetä levykauppojen hyllyillä, kun bändi joutui auto-onnettomuuteen jossa sen basisti David Zablidowsky menehtyi.
Helppo ei ole myöskään genre jossa yhtye painii. Yrittäjiä kunkun paikalle on vaikka kuinka paljon. Joukosta erottuminen ja kisassa pärjääminen vaativat paljon. Adrenaline Mobilla on onnekseen puolellaan pari etua joilla se nousee massan yläpuolella. Rytmiryhmä meni uusiksi Men Of Honorin jälkeen. Twisted Sister -rumpalin jakkaran peri Jordan Cannata. Hän on soittajana vähän kuin molemmat edeltäjänsä. Hän osaa nakuttaa teknisesti kuin Mike Portnoy ja häneltä käy A.J. Peron groove. Vaan eipä ole rytmiryhmä mitään ilman asiansa osaavaa basistia. Tämän levyn perusteella David Zablidowsky oli sellainen. Osanottoni.
Mutta keulakuvistaan bändi tunnetaan, huomataan tai ohitetaan. Russell Allen on solistina lajinsa parhaita. Hän on helposti yksi kovimmista tämän päivän raspikurkuista. On säröä ja melodiaa. Yhtä terävään kärkeen menee kitaristi Mike Orlando. Hänen riffeissään ja varsinkin sooloissaan on jotain samanlaista vimmaa kuin Dimebag Darrellilla oli aikanaan. Ei, en puhu kopioimisesta, vaan omasta muista erottavasta jutusta. Hänen soitostaan kuulee, että hän on tosissaan ja hänellä on sanottavaa. Se on yhtä ihaltavaa kuin tarttuvat laululinjat. Hyviä biisejä nuokaan avut eivät korvaa. Onneksi tälle levylle on sattunut myös oivia kappaleita. En usko, että olen paljon väärässä, jos väitän että We The People on tähän mennessä paras Adrenaline Mob -kokonaisuus. Olisin jättänyt siltä pois vain kuluneen Billy Idol -coverin Rebel Yell.