Iommi with Glenn Hughes – Fused
Iommi /Hughesin toinen julkaisu Fused ei yllätä soundimaailmallaan samalla tavoin kuin viime vuonna ilmestynyt, mutta 1996 äänitetty Dep Sessions. Fused ei ole myöskään yhtä monipuolinen, sävykäs ja raikas levy kuin Tony Iommin ja Glenn Hughesin ensimmäisen yhteistyön hedelmä vuonna 1986 ilmestynyt Seventh Star. Fused on jylhä, mutta hieman yksioikoinen heavy-levy.
Dopamine, joka on myös ensimmäinen radiosingle, avaa levyn komeasti. Iommin riffi on raskas ja Hughesin laulu soljuu sen päälle kuin sula metalli. Wasted Again jatkaa lähes samalla kaavalla. Kenties Hughes on aavistuksen elävämpi, enemmän oma itsensä tässä kappaleessa. Muutaman seuraavan raidan kohdalla toivoisi tapahtuvan jo jotain uutta. Kakkospuolen avaava Deep Inside a Shell alkaa kauniisti, muuttuen valitettavasti hyvin pian tavalliseksi Glenn Hughes -slovariksi. Tuottaja Bob Marletten soittamat koskettimet voisivat kuulua hieman enemmän. What You’re Living For käynnistyy reippaana, mutta kertosäe pysäyttää kappaleen lähes kokonaan.
Iommi hakkaa tällä levyllä kitaraansa ehkä raskaammin kuin koskaan ja Hughes laulaa kuin viimeistä päivää. Kenties hän laulaa paikoin jopa liikaa. Suurista kertosäkeistä huolimatta, laulumelodiat eivät jää mieleen oikein millään.
Iommi on sanonut soittaneensa tälle levylle parhaat soolonsa. Tuosta uskallan olla eri mieltä. Paikoin tuntuu, että kitaraa vingutetaan vain vinguttamisen takia. Totta kai Iommin soitossa venytetään edelleen suurin piirtein jokaista nuottia, mutta kaikki Seventh Starilta tuttu hienostuneisuus, ensimmäisten Black Sabbath -levyjen jazz- ja blues-vaikutteet loistavat poissa olollaan.
Ei Fused silti huono levy ole. Sillä on oma tunnistettava soundinsa ja ehkä nämä kappaleet kasvavat ajan kanssa. Levyn päättävä I Go Insane on mahtavin osien summa jonka tämä parivaljakko on koskaan kasannut. Kenny Aranoffin rumputyöskentely ja Marletten soittamat minimaaliset kosketinosuudetkin osuvat tuossa kappaleessa nappiin. Levyn viimeiset 9 minuuttia kuluvatkin kaikkein joutuisammin.
Tämä arvio on julkaistu 2005
Tero Honkasalo