Saxon – Hell, Fire And Damnation
Kuinka moni tyttö suorittaa nykyään peruskoulun? Kuinka paljon luonnonkatastrofeissa kuolee ihmisiä verrattuna 100 vuotta sitten? Minkä tulotason maissa elää enemmistö maailman ihmisistä? Onko Hell, Fire And Damnation paras Saxon kautta aikojen? Professori Hans Rosling tutki ja kyseli kaikenlaista. Piti faktoista. Ei hän ehkä Saxonista välittänyt, vaikka eihän sitä tiedä. Ruotsissa perinteinen hevi on ollut aina suosittua. Tuo oli sellainen väite, jolle minulla ei ole minkäänlaista tieteellistä pohjaa.
Pari vuotta sitten ilmestynyt Carpe Diem oli aivan huippu. Listasijoitukset olivat korkeita. Levy pärjäsi varsinkin bändin kotimaassa ja Saksassa. Suomessa se oli nelonen. Faktoja. Sekin on tarkistettavissa, että Hell, Fire And Damnation on studioalbumi numero 24. Kokoonpano on muuttunut vähän. Kitaristi Paul Quinn jäi eläkkeelle ja tilalleen tuli Diamond Headin Brian Tatler.
Melkoisella varmuudella uskallan väittää, että Biff pitää historiasta. Taitaa olla lukija. Kappaleiden aiheet käsittelevät hyvää ja pahaa, Marie Antoinetten päivät päättänyttä konetta, Marco Polon ja Kublai Khanin kohtaamista, Hastingsin taistelua, Salemin noitavainoja, piraattiradioita ja tietenkin bändin historiaa. Sinkkukappale There’s Something In Roswell pohtii mitä Uuden Meksikon autiomaahan oikeasti putosi ja mistä se tuli. Tutkitusti 65 pinnaa amerikkalaisista uskoo maapallon ulkopuoliseen elämään. Jospa Saxon saa prosentin kasvuun.
Maailman tilasta esitettyihin kysymyksiin ihmiset vastaavat, niin väärin, että simpanssi hakkaa meidät tietokisassa. Miten sitten levyarviot? Nämä ovat onneksi vain mielipiteitä. Näihin vaikuttavat monet asiat, kirjoittajan kansallisuudesta, kylläisyydestä ja yöunista lähtien. Odotuksilla on myös suuri vaikutus. Joskus pettyy, nyt en.
Saxon on tehnyt erittäin viriilin ja hyvältä kuulostavan levyn. Andy Sneapin tuotanto toki kuuluu. Siitä voi halutessaan vääntää kättä, onko hyvä asia, että hänen työnsä kuulostavat kaikki samoilta. Minä pidän tästä soundista ja näistä biiseistä. Dramaattinen Witches of Salem ja Exoduksen mieleen tuova 1066 ovat suosikkini, mutta myös
Madame Quillotinen sävelkynä oli terävä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoavat Fire And Steel ja Super Charger, jonka kuultuani huomasin hyräileväni Judas Priestin Dragonautia. Vika on päässäni. Faktako?
Niin ne vastaukset. 60 pinnaa maapallon tytöistä suorittaa peruskoulun, kuolleita on alle puolet entisiin aikoihin verrattuna ja enemmistö ihmisistä elää keskituloisissa maissa, kuten Suomi. Entä se Saxon-kysymys? Tänään väitän, vahvana mielipiteenäni, että Hell, Fire And Damnation on vähintään yhtä hyvä kuin edeltäjänsä Carpe Diem.
Tero Honkasalo