Dream Theater – A View From The Top Of The World
Jos pandemiasta jotain hyvää pitää hakemalla hakea, niin luovilla ihmisillä on ollut aikaa toteuttaa itseään. Dream Theaterin piti kiertää ja konsertoida edellisen Distance Over Time -levyn tiimoilla paljon enemmän, mutta sitten konserteille tuli stoppi. John Petrucci teki soololevyn ja Liquid Tension Experiment julkaisi myös uuden albumin. James LaBrie on ollut työstämässä sooloa. Juuri ennen koronakautta bändi oli rakentanut itselleen DTHQ-studion. Mikäpä se on työskennellessä omassa tilassa.
A View From The Top Of The World otti monta kuuntelua. Ei meinannut aueta, eikä jäädä mieleen. Piti kuunnella väliin edellinen levy. Sillä on hienoja biisejä. Pidän siitä edelleen paljon. Toden totta, tuo temppu auttoi. Kappaleet löytyivät.
Levyn avaa yhdeksän minuutin mittainen ensisingle Alien. Tekstin idiksenä on, että jos ja kun ihminen lähtee seikkailemaan avaruuteen, hän on sen muille asukkaille muukalainen. Alun väkevä vyörytys antaa aika hyvän kokonaiskuvan tästä levystä. Se on energinen, voimakas ja vaativa. Soitto ja soundit ovat vahvat. Ne eivät eroa juurikaan tämän kokoonpanon aiemmista julkaisuista. Jotenkin tuntuu, että Answering The Call jatkaa siitä mihin avausraita jäi. Lupailtiin isoja teemoja ja koukkuja. Löytyy.
Kappaleille on annettu lyhyet ja ytimekkäät nimet, nimibiisiä lukuunottamatta. Tuo toimii. Yleensä nimi vielä löytyy kertosäkeestä. Miten tähän tutustuminen oli niin vaikeaa? Ehkä soitin, en kuunnellut.
Invisible Monsterin alku tuo mieleen Scenes From The Memoryn. Hetkinen, tuota levyä soittivat ennen lockdownia. Tutulta kuulostavia juttuja on enemmänkin ja ehkä ne ovat hämänneet levyyn tutustuessa. Sleeping Giant alkaa aavistuksen unisenä ja kankeana ennenkuin venyttelee ja kasvaa täyteen kokoonsa. Jordan Rudess loistaa. On hyvä, mutta parempaa on tulossa.
Tällä hetkellä suosikkini on Rushin mieleen tuova Transcending Time. Sillä on LaBrien parhaat laulut. Niistä kappaleet muistetaan. Ei hän mikään tunteiden tulkki ole, mutta osaa olla siitä huolimatta vakuuttava. Murealla riffillä alkava Awaken The Master on melkein yhtä hyvä. Ainakin on raskaampi.
A View From The Top Of The World on kaksikymmentä minuuttia sitä itseään. Muistiharjoitus. Scenes palaa taas ajatuksiin. Onkohan vika vain minun päässäni?
On tämä hieno levy. Ei ehkä parempi kuin edellinen, mutta hurjan hyvä. Aika näyttää. Petrucci ei petä, LaBrie pitää tasonsa, Myung nostaa sitä jälleen, Rudess samoin ja Mancini on edelleen kone.
Tero Honkasalo