Swallow The Sun – 20 Years of Gloom, Beauty and Despair – Live in Helsinki

Pari tuntia Swallow The Sunia on melkoinen annos kenelle tahansa. Vähän paukuttelen omia henkseleitäni. Pari kertaa olen tämän järkäleen kuunnellut putkeen ja sen päälle joitakin kappaleita sieltä täältä. Tutuksi ei ole tullut vieläkään. Tästä riittää. Ja niin pitääkin. 20 vuotta, kymmenen levyä, on pitkä aika.

Songs from the North oli ilmestyessään samanlainen tapaus kuin tämä Tavastialla jousikvartetin kera äänitetty live. Siihen suhtautui asiaan kuuluvalla hartaudella. Jopa tietynlainen jännitys, tai pelko, oli tuolloin läsnä. Tämän uutukaisen kanssa on samoin. Kuka muistaa sen tunteen kun avasi suosikkiyhtyeensä levyä muoveista ja laittoi sen ensimmäistä kertaa soimaan? Minulle 20 Years of Gloom, Beauty and Despair – Live in Helsinki oli uusi Live After Death -kokemus. Black Sabbathin Live Evilin kuuleminen oli yhtä järisyttävä hetki. Syke on korkealla vieläkin ja kädet nihkeät.

En oikeastaan haluaisi kertoa tästä levystä mitään. Kerroin jo liikaakin. Haluan, että menet kauppaan ja ostat tämän itsellesi. Jos sinulla on samanhenkisiä kavereita, kutsu heidät kuuntelusessioon, vähän kuin synttäreille. Varatkaa reilusti aikaa ja sopivasti eväitä ja virvokkeita. Sen verran spoilaan, että keikan alkupuolella fiilistellään ja konsertin jälkimmäisessä osassa murskataan riffejä. Kaikki herkut kuullaan ja muutamia fanien valkkaamia harvinaisuuksia. Koko ura käydään läpi. On siinä kyntämistä. Jälki on komea. Parhaat onnittelut Swallow The Sun.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email