God Is An Astronaut 19.4.2023, Tavastia, Helsinki
God Is An Astronaut on post-rock tai -prog-bändi, joka on tehnyt mieli nähdä livenä jo pitkään. Kun mahdollisuus tuli, se oli käytettävä.
Vaikka samaan aikaan Joe Bonamassa soitti umpitylsää blues-pastissiaan jossain toisaalla, Tavastialla oli ovella lappu, jossa luki loppuunmyyty. Aika hyvin melko pieneltä bändiltä, jonka kuvittelin olevan vain erittäin harvojen herkkua. Ihana olla väärässä. Tämä maa ei ole kokonaan menetetty.
Arviot pitäisi kirjoittaa tuoreeltaan, mutta ei ehtinyt. Eikä se tässä kohtaa varsinaisesti haittaa. Konsertti oli aikalailla kokonaisvaltainen kokemus ja jatkuvaa parhautta. Tiedättekö sen fiiliksen, kun jotain vain tapahtuu ja ajan kulumista ei huomaa lainkaan? Tämä oli sellainen keikka. Instrumentaalimusiikki voi viedä mukanaan.
Välispiikkejä ei juuri kuultu. Ei niitä ehkä kaivattukaan. Tosin jossain kohtaa joku manasi, ettei tunne biisejä. Harmi. Jos kitaristi Torsten Kinsella jotain sanoi, hän ihmetteli yleisön innostusta ja määrää. Saattoi hän muutaman kappaleen esitellä. Nöyrä ja vilpittömän oloinen kaveri oli. Basisti-veljensä Nils oli samaa lajia. Taisi puhua vähän enemmän. Ehkä vielä hätäisemmin tosin.
Spectres avasi keikan upeasti. Bändi soi jotenkin rouheammin kuin olin levyjen perusteella kuvitellut. Enemmän oli rock kuin minkään sortin post. Torstenin soolot olivat tyylikkäitä, mutta illan duunaripalkinto meni Nilsille, joka loihti soittimestaan hienoja soundeja ja loi niillä tunnelmaa.
Echoes ja All Is Violent, All Is Bright olivat ehkä varsinaisen setin kohokohdat. Ei lopussa kuultu Fadekaan yhtään hassumpi ollut. Ylimääräiseksi jätetty Route 666 on osoitus, että joskus bändin ensimmäinen sävellys voi luoda sellaisen sapluunan, että siitä rakentaa levyhyllyllisen tai ainakin liki tusinan albumeja.
Tero Honkasalo