Transatlantic – The Final Flight: Live at L’Olympia
Transatlantic on todennäköisesti kovin progebändi, jota olen seurannut sen perustamisesta asti, mutta en ole päässyt näkemään konsertissa. Onneksi ovat nämä live-levyt. Kuten aiemminkin herkkua on tarjolla. Olo on vähän sellainen bitter sweet, kuten britti sanoisi. Suomalaisen tuntemukset vetää haikeaksi levyn nimi, The Final Flight. Bändin jäsenet myöntävät itsekin, että Pariisin viimeisten aplodien myötä jotain erityistä loppui. Viime vuoden kiertue saattoi olla yhtyeen viimeinen. Kaikille on kertynyt ikää ja ne varsinaiset päivätyöt pitää hoitaa myös. Viimeiseksi julkaisuksi tämä ei jää. Morsefest-keikka on ainakin vielä tulossa. Mutta ennen sitä, mitä nyt on tarjolla?
The Final Flight sisältää Transatlanticin viimeisen The Absolute Universe -kiertueen keikan. Muistanette sen vuoden 2021 levyn josta kehtasivat julkaista kolme erilaista versiota? Tässä tulee neljäs versio. Sen verran haastavia teoksia ovat soittaa, että jossain kohtaa menee jammailun puolelle. Kuka huomaa? En minä. En ainakaan parin soittokerran jälkeen. Puolet keikasta muodostuu uudesta materiaalista. Bändin tyyli on sellainen, että eroa uuden ja vanhan välillä ei juuri ole. Ehkä ennen soitettiin enemmän. Ja toki nämä uudet livet kuulostavat paremmilta kuin ne ihan ensimmäiset, aavistuksen amatöörimäiset.
Nykyään bändissä piisaa myös lauluvoimaa soittotaidon lisäksi. Spock’s Beardin solisti Ted Leonard täydentää kvintettin. Hän on se, joka soittaa mitä tarvitaan. Kitara, koskettimet, lyömäsoittimet, laulu, taustalaulu. Kaikki käy. Kun The Absolute Universe -levyllä jokaiselle oli annettu osuuksia, laulua kuullaan alkulämmittelyn jälkeen todella paljon. Ei haittaa. Kappaleet pysyvät sopivan mittaisina. Tarina etenee.
Toisaalta levyjä on kolme. Jos haluaa kuunnella niitä eepoksia joilla ositetaan paljon erilaisia teemoja, sooloja ja yksityiskohtia, nehän tältä porukalta käy, pitää laittaa soimaan kolmas levy. Sille on kerätty potpurien muotoon varhaisten vuosien, tai ensimmäisen ja toisen lennon, aikaista materiaalia. Sieltä löytyy myös suosikkini We All Need Some Light. Sen myötä palautuu mieleeni kuinka ostin yhtyeen ensimmäisen levyn työmatkallani, kuinka ollakaan, pariisilaisesta levykaupasta. SMPT:en voisi kuunnella seuraavaksi. Jos tämä oli tässä, kiitokset Atlantin molemmille puolille: Tack så mycket, thank you very much, thanks, merci beaucoup.
Tero Honkasalo