Evildead – Toxic Grace
Evildead oli niitä kahdeksankymmentäluvun lopun thrash-bändejä, jotka tekivät nopean pyrähdyksen maineeseen ja hiipuivat sitten unholaan. Bändin perustivat Agent Steelin kitaristi Juan Garcia ja Abattoirin basisti Mel Sanchez. Idiksenä oli soittaa thrash metallia, mutta hardcore -vaikuttein. Totuudessa Annihilation of Civilization oli ihan puhdasta rässiä. Jos HC:ta oli mukana, niin se kävi ilmi teksteistä. Erinomaisen debyytin jälkeen Evildead julkaisi vielä The Underworldin ja painui sitten Manalaan.
Muutaman epäonnistuneen uuden tulemisen jälkeen bändi onnistui kasaamaan rivinsä, ainakin toistaiseksi pysyvästi, vuonna 2016. Neljä vuotta myöhemmin julkaisivat kolmannen levynsä United States of Anarchy. Sillä kuului Biohazard ja vastaavat ryhmät. Nyt oltiin alkuperäisen reseptin äärellä.
Historia melkein sikseen. Taas on kulunut neljä vuotta ja Evildead tulee takaisin. HC on jäänyt ja bändi on palannut alkuaikojen soundiin. Nyt tehdään Slayer-henkistä matskua. Ehkä laulaja Phil Flores ei ole ennallaan. Hän on nykyään parempi. Kokoonpano sen sijaan on pysynyt ennallaan ja on melkein alkuperäinen. Bassoa soittaa Karlos Medina, joka liittyi ryhmään jo vuonna 1990.
Biisit ovat lähes järjestään erittäin hyviä. Tyhjäkäyntiä ei juuri ole, vaikka materiaali on yllättävän monipuolista. Avausraita F.A.F.O. runnoo. Pistää heti niskan nykimään. Reverie on nopea. Vanhan niskaan ottaa jo kipeästi. Raising Fresh Hellin alku tuo mieleen Jeff Hannemanin. Laina, vai tribuutti? Hyvä groove ja kivoja harmonioita joka tapauksessa. Stupid On Parade kertoo Amerikan nykymenosta. Pelottavaa, jos Flores ei liioittele.
Nopeita ja keskitempoisia raitoja on kivasti vuorotellen. Vanhan kunto kestää. Subjugated Souls on vauhdikas. Kuka tässä armoa pyytää? Bathe In Fire alkaa heleillä kitaroilla. Flores melkein murisee. Death metalliako tämä on. On mitä on, on levyn erikoisuus. Tykkään.
Poetic Omen on levyn hidasta ja raskasta osastoa. Sellaista Seasons in the Abyss -tyyppistä. Tykkään. World Ov Rats on alle parin minuutin raskas runttaus. Olisi siihen voinut jotain vielä keksiä. Sen jälkeen vauhdikas Fear Porn kuulostaa erittäin hyvältä.
Kokonaisuudessaan ja ihan pienistä vioista huolimatta Toxic Grace vetää vertoja Annihilation of Civilizationille. Tällä hetkellä pidän sitä vähintään yhtä kovana, osin jopa kovempana.
Tero Honkasalo