Transatlantic – More Never Is Enough
Transatlanticin uraa alusta asti seuranneena ja aina sen musiikista pitäneenä, tämän live-levyn kuunteleminen tuo mieleen kahdenlaisia ajatuksia. Olipa hieno orkesteri, kylläpä tekivät erinomaista progea ja soittivatpa upeasti. Toisaalta mieli on hieman haikea, kun he ilmoittavat, että tämä olisi nyt tällä kertaa tässä. Suomeen asti yhtye ei ikinä päässyt. Eikä itselläni ollut mahdollisuutta lähteä ulkomaille asti katsastamaan. On siis hyvä, että ovat olleet ahkeria keikkojensa tallentajia. Jokaisen levyn jälkeiseltä kiertueelta on live-levy ja -DVD, uusimmalta Whirlwind-kiertueelta on jopa kaksi. Onneksi.
Transatlantic toimi sykäyksittäin. Sen jäsenet ovat kiireisiä varsinaisten yhtyeidensä kanssa. En usko, että Neal Morse, Mike Portnoy, Pete Trewavas, Roine Stolt ja lisämies Daniel Gildenglöw tarvitsevat tämän arvion lukijoille enää esittelyjä. Kyllä te heidät tunnette. Niin kovan luokan ammattilaisia kuin ovatkin, heiltä otti aina muutama keikka, ennen kuin ruoste oli poissa, soittokunto oli kohdillaan ja musiikki nousi täyteen liitoon. Kappaleet ovat sen verran monimutkaisia ja pitkiä ettei tuo ole mikään ihme. Kun näitä livejä kuuntelee ja haastatteluja katselee, huomaa miettivänsä, että on pienimuotoinen ihme, että soittavat näinkin tiukasti niin vähällä yhdessä treenaamisella.
Jos bändi ei enää tee mitään. More Never Is Enough on vähintäänkin komea päätös tämän superyhtyeen melko lyhyelle lennolle. Kolmelle CD:lle äänitetty Manchesterin konsertti on näillä näkymin Transatlanticin viimeinen. Kylkiäiseksi laitettu ja kahdelle DVD:lle mahdutettu Tilburgin keikka on filmattu vain muutamaa päivää aiemmin. Ovat liekeissä. Yhtye on niin hyvä kuin se voi olla. Kaikki yhtään tärkeät kappaleet esitetään. Konserteilla on mittaa huikeat kolme ja puoli tuntia. Jos et vielä omista yhtään Transatlanticin DVD:tä, tästä setistä on hyvä aloittaa. Tosin, kun hankit tämän, huomaat yhtäkkiä ostaneesi myös ne muut. Semmoista se on progen kanssa. Nälkä kasvaa huomaamatta. Mistä tuo ruoka tuli tähänkin arvioon? Pitäisikö syödä? Vaikka kuunteleminen kivaa onkin, ei pelkällä kirjoittamisella elä.
Arvio on vuodelta 2011
Tero Honkasalo