The Dead Daisies – Revolución

The Dead Daisiesin Revolución oli minulle pitkään sellainen kuuma peruna, jota ei huvittanut maistaa. Jostain syystä videobiisi Mexico ei sytyttänyt. Kun toisena kuullaan Howlin’ Wolf -laina Evil, eivät pohjat diggailulle olleet kovin vankat. Selitän. Ensimmäinen kuulosti teennäiseltä mennään Meksikoon bailaamaan -kappaleelta. En pidä myöskään jurriristeilyistä Tukholmaan tai Tallinnaan. Vika voi siis löytyä peilistä. Syystä tai toisesta en myöskään pidä, kun bluesin klassikoista tehdään heviä.

Nyt kun olen levyyn päässyt kiinni, huomaan, että onneksi Revoluciónilla on paljon muutakin. Esimerkiksi funkisti keinuttava, Lenny Kravitzin ja Aerosmithin välimaastoon menevä, With You And I. John Corabin yhdessä Matthew Lee Farleyn kanssa kirjoittama Sleep olisi ollut iso biisi kitaristi Richard Fortuksen ja kosketinsoittaja Dizzy Reedin päätyönantajalle. Noiden lisäksi Jimmy Barnesin laulama My Empty Heart erottuu edukseen. Sensational Alex Harvey Bandin Midnight Moses toimii, mutta ei ole mitenkään välttämätön. Bändillä on hyviä kappaleita omasta takaa ihan riittävästi. Mielestäni tämä levy on John Corabin paluu ja ensimmäinen kunnollinen levy Mötley Crüen jälkeen.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email