Lorna Shore – Immortal
Voi olla että Adam De Miccoa ja Austin Archeytä otti vuonna 2020 rankasti pattiin. Vitutti. Bändillä oli mennyt muutaman ajan mukavasti. Pari levyä oli julkaistu ja homma rullasi sujuvasti. Sitten laulaja Tom Barber ilmoitti siirtyvänsä naapuriorkesteriin. Kitaristi Connor Deffley irtisanoutui samoihin aikoihin. Harmitti, mutta tuo vahvisti. Aina voi vaihtaa parempaan. Signs of the Swarmin solisti CJ McCreery otti vokaalit haltuun. Hän otti myös kaikenlaiset muutkin äänet. Ja upeasti.
Lorna Shore, joo se museotäti ja Brucen sussu Batmanista, meni studioon ja Immortal syntyi yllättävän vaivattomasti. Eihän tämä ole mitään helppoa musiikkia kuunnella, mutta uskon bändiä kun sanovat, että tämän synnyttäminen ei ollut tuskallista. Kappaleet ovat monimutkaisia. Eivät tartu päähän parilla kuuntelukerralla. Kitarat murisevat matalalta ja riffit ovat raskaita. Missä basso? Rummut tärisevät nopeasti ja vielä nopeammin. Ja sitten on CJ. Hän kuulostaa laumalta örkkejä. Tiedätte Sormusten herran? Uruk-haiden tappalu tulee mieleen kun hänen ärsyntäänsä kuuntelee. Kyllä kai siellä sanojakin on, mutta niistä saa selvää vain paikoin. Voi olla etten ole kovin harjaantunut tämän tyyppisen esitystavan musiikkiin. Arvostan silti.
Century Media oli päättänyt panostaa Lorna Shoreen. Videoita kuvattiin tämän päivän mittapuulla yllättävän monta. Immortal, King Ov Deception ja Death Portrait ovat kaikki synkkiä esityksiä. Vaan näyttävät hienoilta. Levy oli vielä julkaisematta. CJ sekoili ja käyttäytyi huonosti. Useat naiset valittivat. Kenkää tuli, heti. Levyn ilmestymispäivä siirtyi. Bändi on edelleen ilman solistia, mutta onneksi on tämä levy. On sen verran kova, että olisi ollut harmi, jos yhden mokailu olisi peruuttanut sen julkaisun. Lorna Shorelle tsemiä uuden laulajan etsintään.
Tero Honkasalo