All Good Things – A Hope In Hell

Netflixissä on hyvä dokumentti pop-musiikista. Erityisesti Brill Building -jakso muistui mieleeni Los Angelesista tulevan All Good Thingsin ensilevyä kuunnellessa. Tuossa rakennuksessa on kirjoitettu järkyttävä määrä hittejä. Väitetään ettei hitille ole kaavaa. Väärin. Neil Sedaka tutki menestyneiden sävellysten melodioita, sointukulkuja, tempoja ja rytmejä. Hän kirjoitti pari kappaletta oppimansa perusteella ja otti listan piikkipaikan haltuun.

All Good Things on saanut jostain Sedakan kaavan ja päivittänyt sen tähän päivään sopivaksi. Yhtyeen tyyli on sellainen kuntosalille ja toimintaelokuviin sopiva. Esittävät muskelirockia jonka voi kuvitella saavan soittolistasoittoa. Leffoihin ja peleihin ovat musiikkiaan jo saaneet. Nyt listat haltuun. Eikä tuo väärin ole. Tunnustan. Pidän tästä. Osaamisesta ei tarvitse, tai kannata, olla yllättynyt, sillä bändin jäsenet ovat paitsi soittajia myös tuottajia. Ei ole siis ihme, että levy kuulostaa hyvin tuotetulta. Virhe ei ole tuomassa fiilistä. Onko se virhe? Aika näyttää.

Parhaat urheilijat sparraavat ja treenaavat toisten kovien kanssa. Vain siten voi nostaa tasoaan. All Good Things on huomannut, että jos levylle ottaa vierailijoita, niiden pitää olla myös platinasarjaa. Kehärääkit älkööt vaivautuko. Uudella The Comeback-sinkulla on mukana hyvin pärjänneen Escape The Faten Craig Mabbitt. Menestystä saa vain ne jotka sitä tahtovat. Tällä porukalla on mahkut päästä pitkälle.

Entä ne kappaleet? Lopulta musiikki ratkaisee. Se on sellaista kepeähköä nyökyttely- tai pomppuheviä. Ei ärsytä, mutta voi jäädä päähän soimaan. Ärsyttääkö silloin? Keikalla ei tule kova hiki hyppiessä, mutta jumpalla näiden tahtiin on tehokasta pumpata. Sanoitukset ovat täynnä Instagram-posia. ”Kyllä se siitä”, sanoi Manu aikoinaan ja nämä nyt. Linkin Park ja kotoiset euroviisuhevarit tulevat mieleen. Nopea biisi ei sovi kaavaan, mutta olisi tehnyt levystä vielä paremman.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email