Pretty Reckless – Death By Rock And Roll
Death By Rock And Roll käynnistyy riffillä, joka löytyy varmasti Led Zeppelinin arkistoista. Ei haittaa. Rock on kierrätystä. Kierrätys on muotia.
Taylor Momsen laulaa vahvasti. Tunnustan. Olen yllättynyt. Äimissäni. Hieman nolokin. Ajattelin, että tässä on Juliette Lewisin kaltainen leffoista rockiin siirtymä. The Pretty Reckless on parempi.
Jos on piireissä, levylleen voi kutsua kuuluisia vieraita. Heidän tärkein rooli on hyvin usein olla nimenä lehdistötiedotteessa. Ei nyt. Kim Thayilille ja Matt Cameronille on annettu oikeasti tilaa ja soitettavaa. Only Love Can Save Me Now on parempi kuin Soundgardenin viimeinen levy.
Sama juttu Tom Morellon kanssa. Hänen riffittelynsä antaa So It Wentille anarkista särmää. Säröä ja uskottavuutta on myös Taylorin laulussa. Soolo on tuttua morsetusta, mutta tällä kertaa se sopii ja toimii. Jopa lapsikuoro on paikallaan.
25 palaa kuoleman äärelle. Yli ja ohi pitää päästä. Hieno biisi. Sopisi Bond-leffaan. Katsokaas video. Taylor kuulostaa hyvällä tavalla In This Momentin Maria Brinkiltä. Käymättä ihan kaikkia biisejä läpi, tässä niitä on upea nippu. Upeasti rokkaava My Bones on kova. Witches Burn on hieno esimerkki biisistä, joka on uskottava kaikilla tasoilla. Musiikki, teksti ja esittäminen toimivat.
Siitä huolimatta, että ihan napakymppiin The Pretty Reckless ei yllä, ottakaa levy haltuun. Lopussa tulee notkahdus. Kaksi viimeistä raitaa olisin tosin vaihtanut tai jättänyt pois. En tykkää polttaa stendaria ja heiluttaa käsiäni. Kokonaisuus olisi eheämpi ilman niitä. Kuunnelkaa itse ja olkaa mitä mieltä tahdotte, mutta näin on.
Tero Honkasalo