Machine Head – Of Kingdom and Crown
Olihan se melkoinen paukku kun Phil Demmel ja Dave MacClain ilmoittivat vuonna 2018 eronneensa Machine Headista. Bändistä oli kuulemma tullut Robb Flynnin sooloprojekti. Kumpikaan ei pidä Catharsiksesta, joka jäi heidän viimeiseksi yhteiseksi Machine Head -levyksi. Ei siitä pitänyt moni muukaan. Itse en ole vielä antanut viimeistä tuomiotani. Kieltämättä se oli ilmestyessään haastava.
Se minun Machine Head hajosi jo siinä kohdassa, kun basisti Jared MacEachern korvasi potkut saaneen Adam Ducen. Ei ollut ennallaan. Duce ei palannut remmiin, kun muuten alkuperäinen kokoonpano äänitti livenä Burn My Eyes -debyyttinsä uudelleen muutama aika sitten.
Syksyllä 2019 puolalainen Wacław Kiełtyka ilmoitettiin yhtyeen uudeksi kitaristiksi. Rumpali tottelee nimeä Matt Alston. Molemmat ovat pelimiehiä. Soitto soi taas. Bändi teki muutamia todella hienoja keikkoja. Löytyvät Youtubesta yhä.
Uudet muusikot sopivat bändiin. Soundi oli ainakin livenä yllättävän lähellä entistä. Nyt Of Kingdom and Crownia kuunnellessa ensimmäinen ajatus on, että on haluttu palata vanhaan Machine Head -soundiin. Mikä on uusien pelimannien panos? Onko sittenkin Robbin soololevy? Rummut soittaa sessiomies Navene Koperweis. Miksi? Kuinka paljon Vogg pääsi vaikuttamaan sooloihinsa? Ehkä haastattelut kertovat.
Through the Ashes of Empires oli aikoinaan erinomainen paluukiekko. Of Kingdom and Crown on monella tapaa samanlainen. Odotukset ovat järkyttävän kovat. On näytön paikka. Robbin miehistö on kestänyt paineet ja toimittaa. Ei hävetä. Machine Headin kappaleissa on aina ollut paljon erilaisia osia. Bändi ei ole nolostellut soittaa kevyesti ja heti perään nopeasti tai raskaasti. Ja soittaahan nämä osaavat ja haluavat.
Levy alkaa yllättävän rauhallisesti. Akkarin säestyksellä vuodatetun Slaughter the Martyrin alku on melkein hymni. Osaavat laulaa. Toimii alkusoittona. Ei paljasta heti todellista luonnettaan. Lähtee se ennen puolta väliä käyntiin ja sitten se onkin menoa 10 minuutin mittaan saakka. Huikean rohkea avaus.
Kappaleista julkaistiin ennen levyn kauppoihin päästämistä peräti kuusi. Ne antavat hyvän kuvan siitä mitä tuleman pitää. Choke on the Ashes of Your Hate on nopea ja vihainen, Unshallowed kasvaa koko mittansa ja on lopulta melkein tavallista nopeaa heviä. Become the Firestorm on nopea, mutta jotenkin tarttumaton. Overdose, Assimilate ja Terminus ovat vain lyhyitä äänikollaaseja. Aika paljon levystä siis julkaistiin ennakkoon. Ei tarvitse ostaa sikaa jne.
Kill Thy Enemies osoittaa, että bändi osaa soittaa raskaasti. Tämä hidas vyörytys on yksi levyn kohokohdista. Sen jälkeen kuultava runnova No Gods, No Masters toimii varmasti livenä. Se on kuin tehty laulattamaan yleisöä. Jalkapallofanit huomio!
Sitten tulee notkahdus. Ihan hyvin rullaava Cro-Mags-henkinen Bloodshot ja monta pykälää jähmeämpi Rotten toistavat itseään vähän turhan pitkään. Ja biisit eivät ole mittavia.
Jylhä Arrows in Words from the Sky päättää levyn komeasti. Descend the Shades of Night tulee mieleen, mutta vain tunnelmasta. Through the Ashes of Empires on edelleen kova. Aika näyttää miten Of Kingdom and Crown sijoittuu parhaiden Machine Head -levyjen joukkoon, mutta tällä hetkellä povaan sille hyvää sijaa. Tervetuloa takaisin Machine Head!
Tero Honkasalo