Haken – Vector
Hakenilla kulkee nyt hienosti. Se julkaisi vastikään uransa ensimmäistä kymmentä vuotta juhlistavan ”L-1VE”-levyn ja nyt pukkaa jo uutta studiokiekkoa. Bändi itse kertoo uutuuden olevan raskain ja riffikkäin teoksensa ikinä. Kiinnostavaa ja mielenkiintoista. Varsinkin, kun Haken ei ole aiemminkaan ollut mitä kevytprogea. Kyllä se metalli on ollut läsnä varhaisillakin levyillä.
Vectorin metalli on uutta. Dream Theater on pois. Uusi on sitä samaa kirurginveitsenterävää jota vaikkapa norjalainen Leprous käyttää. Siinä on myös modernia pomppua. TesseracT tai Monuments. Ovatko tuttuja? Syytä olisi. Ainakin kannattaisi pieni maistiainen ottaa. Hakenin vaikutteet ovat kuuluneet aiemminkin, nyt ne ovat uudempia. En tiedä puhutaanko nyt esikuvista vai yhtäläisyyksistä. Sikäli Haken on ennallaan, että yhtye on edelleen kekseliäs ja leikkiväinen. Nuorihan tuollainen kymmenen vanha on. Musiikki kimpoilee minne sattuu. Se on hyvä. Laulaminen on aiempaa yksioikoisempaa tai tavallisempaa. Se ei ole hyvä.
Instumentaalisen Clear-intron jälkeen kuultava ensimmäinen single The Good Doctor voisi olla parin vuoden takaiselta Affinityltä. Se on vähän discoa, vähän norjaprogea. Reipas alku. Hymyhuulet. Puzzle Box on jotenkin vakavampi. Hymy hyytyy. Bassoko se siellä pamppailee vai kahdeksan kielinen kitara? Soittavat videopeliä? Vähän Dillinger Escape Planin matematiikkaa väliin. On metallia. On heviä! On kyllä hyvä. Hienompaa on tulossa.
Puoliväliin sijoitettu Veil on levyn kohokohta. Pituudella ei sinällään, kuulemma, ole väliä, mutta kyllähän enemmän on enemmän. Kun biisillä on mittaa yli 12 minuuttia, pitää ideoiden antaa kehittyä ja lopulta kantaa. Nyt soitetaan paljon. Tämä kappale lentää. Sitten jazz. Tauko. Uusi alku ja taas mennään. Toimii.
Nil By Mouth säksättää vähän ja käy sitten päälle voimalla. Välillä soi Opeth? Ei aina ole pakko laulaa. Trumpetilla, voi se olla joku muukin torvi, alkava Host on herkkä hetken ennen voimaantumistaan. Sen alku on melkoinen irtiotto levyn linjasta. Hiljaiselle hetkelle on kuitenkin paikkansa. Ne nyanssit ja tyylitaju tiedättekös? A Cell Divides alkaa hyvin, muttei jaksa ihan loppuun asti innostaa.
Levyn tarina jää kesken. Loppu on auki. Jotain on tulossa. Bändi itse pitää Vectoria jonkinlaisena murroskohtana tai vedenjakajana uuden ja vanhan tyylin välillä. Otetaan se sellaisena. Pidän tästäkin Hakenista. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa. Uskon edelleen. Uusi kymppi on vasta alkanut.
Arvio on vuodelta 2018
Tero Honkasalo