Infected Rain – Time

Enpä ole tähän bändiin aiemmin tutustunut. Miksi nyt? Viime kesän Tuskan Jinjer-keikka saattoi toimia kimmokkeena. Äkkiseltään voisi luulla, että ovat samanlaisia. Molemmissa on laulajana ärjyvä naissolisti, joka osaa laulaa myös nätisti. Oliko liian helppo?

Time on Infected Rainin kuudes levy. Tälle kokoonpanolle se on ensimmäinen. Lena Scissorhands laulaa, Vadim Ojog soittaa kitaraa ja Eugene Voluta rumpuja. Uusin jäsen on basisti Alice Lane, joka liittyi bändiin viime vuonna. Jotta uusi levy ei kuulostaisi liian vieraalta, sen on tuottanut Valentin Voluta, joka oli mukana myös parin vuoden takaisella Ecdysisillä. Lunttasin, kun en ollut varma kuinka paljon bändi on kehittynyt tai muuttunut sitten edellisen kokopitkän.

Timelle voisi antaa kaikenlaisia leimoja. Progressiivinen metalli, käy. Nu metal, osuu. Mitä kaikkia coreja on? Joku niistä saa varmasti ruksin. Ja niin edelleen. Pääasia on, että Infected Rain tekee mielenkiintoista musiikkia. Kyllä, sähinää, säksätystä ja vaikka mitä kirskuntaa on taustalla, mutta niin on ihan perinteistä pianoakin. Pääosassa on kuitenkin ihan tavallinen neljän muusikon bändi. Ja hyvät biisit.

Tällä hetkellä suosikkini on levyn avaava Because I Let You. ”It feels so good, it feels so bad!” Jep, niin ne isot tunteet tekevät. Lena on niiden tulkkina erinomainen.

Time on täynnä energiaa. Sillä on raskautta, jota kunnollinen metalli vaatii. Sillä on djent-riffejä, joita moderni progemetalli on vailla. Rytmeillä uskalletaan leikitellä. Välillä ne tulevat koneelta. Levyllä on vastustamaton groove. Ja sitä paitsi erinomainen bassosoundi. Sopii ja kelpaa vaikka mihin tyylilajiin. Myöskään rauhallista mietiskelyä ja ambient-mattoja ei ole unohdettu. Tykkään valtavasti. Time on tähän mennessä vuoden iloisin yllätys. Ja arvatkaa mitä? Tulevat tänä vuonna Tuskaan.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email