Trivium (US) & Heaven Shall Burn (DE) + Obituary (US) ja Malevolence (UK), Kulttuuritalo, Helsinki 25.1.2023
Obituary tulee Helsinkiin! Nyt se on nähtävä! Liian monta kertaa on mennyt ohi. Lippu haltuun. Keitä muita siellä esiintyy? Trivium, Heaven Shall Burn ja Malevolence. OK! Ihan hyvä nippu. Pari uutta tuttavuutta keikkakokemuksena. Kaikista on jonkinlaista tuntumaa levyiltä. Trivium on kolmikon tutuin. Muistaakseni on myös lavalla hyvä. Tampan kuolonmetallistien teokset löytyvät hyllystä toki kaikki. Ovatpa vieläpä aika usein kuuntelussa.
Paljon olen Kulttuuritalolla keikoilla käynyt, mutta taitaa joutua palaamaan vuoden 1998 muistilokeroihin, että löytyy näin raskas kattaus. Silloin lavalla hääri Slayer. En muista minkälaiset järjestelyt tuolloin oli. Järkkäreillä oli ainakin koppalakit. Nyt ei ollut. Tanssilattia oli erotettu istumakatsomosta aidalla. Periaatteessa, jos olit hommannut paikkalipun, pittiin ei ollut asiaa. Käytäntö oli toinen. Porukka kävi jortsuissa ja tuli sitten hetken päästä vetämään henkeä istumapaikalleen. Ei tarvinnut kiivetä aidan yli. Vaatii kuntoa moinen riehuminen. Ja nesteytyksen. Kiva, että nyt juomien tuominen katsomoon saakka oli sallittu. Mihin katoaa Sääntö-Suomi? Olisipa edes koppalakit.
Malevolence tuli Briteistä. Tarkemmin sanottuna Sheffieldin kaupungista. Englantinsa osaavat tunnistivat sen solisti Alex Taylorin murteesta. Muuten ärjyminen on sellaista yleismaailmallista. Uho oli kova. Piti saada bileet pystyyn. Soita poika sitten party-musaa! Elkeitä oli ja varmasti pyrkimys oli kova, mutta jotenkin ujosti aloittivat. Hyvällä tuulella olivat. Oli jännä kontrasti, kun solisti kertoo yleisölle missä saa seistä, niin äijänä, ja hymyilee pikkupoikamaisesti samalla. Aika kuuliaisia vielä olemme. Se sääntö-Suomihan elää vielä meissä. Pitti pyöri pyynnöstä. Porukka tykkäsi. Pikkuhiljaa bändikin notkistui ja kappaleet lähtivät rullaamaan. Higher Place paljasti, että Alex ei ole bändin paras laulaja. Kitaristi Konan Hallilla on hieno ääni. Käyttäisivät ihmeessä enemmän. Kuultiin vielä Keep Your Distance ja On Broken Glass, sitten setti oli ohi.
Katsomossa naapuri kysyi mitä pidin. Kouluarvosanaa oli Malevolencelle vailla. Hetken näkemääni ja kuulemaani punnittuani, annoin 8 ja puoli. Oltiin samaa mieltä. Ei ihan kiitettävä setti, mutta hyvinkin vahvan hyvän arvoinen. Kaveri oli Porista. Hänen kanssaan oli helppo olla samaa mieltä. Obituary ei ollut hänelle tuttu. Kävi ilmi, että emme ole ihan samaa vuosikertaa. Pitäkää ihmiset itsenne kunnossa ja nuorekkaina!
Obituaryn viimeisin levy Dying of Everything on erittäin kova! Se on jo nyt ehdolla vuoden metallilevyksi. No totta kai, kaikki tänä vuonna ilmestyvät ovat vielä tässä vaiheesa. Olipa tyhmä kommentti. Joka tapauksessa kerron, jos jostain puskee väkevämpää death metallia kuin Floridasta. Redneck Stomp aloitti keikan odotetusti. Sitä seurasivat Sentence Day, A Lesson in Vengeance ja Visions in My Head. Varsinkin viimeinen kulki erinomaisesti. Voiko 5-kymppinen olla kuin öljytty kone? Obituary on. On se. Ihan älyttömässä iskussa. Dieselilläkin pääsee. Uuden levyn ensimmäinen single The Wrong Time sai toivomaan, että olisin ostanut kenttälipun. No ei ollut jäljellä siinä vaiheessa, kun keikan huomasin. Nyt on some-viisarit sillä mallilla, että huomautukset tämän tyylisistä tapahtumista tulevat ajoissa.
Obituary oli kasannut settinsä hyvin. Mukana oli ainakin omaan makuuni riittävästi uutta ja vanhaa. Vähän pitää olla pöllittyäkin. Oli ilo ja onni kuulla vihdoinkin heidän versionsa Celtic Frost -klassikosta Circle of Tyrants. Uh! Sitä mietin, että oliko vanhat biisit otettu sillä periaatteella, että levyn ensimmäinen saa luvan kelvata. World Demiselta kuultiin Don’t Care ja keikan päätti erittäin väkevä version The End Completen I’m In Painista. Jossain välissä esittivät Dying of Everythingin. Oliko toiseksi viimeisenä? Joka tapauksessa enemmänkin olisi kelvannut. Viipyivät lavalla aika tarkalleen puoli tuntia. Siihen piti tyytymän. Toisaalta on aina hyvä idea jättää yleisö ähkyn sijaan vähän nälkäiseksi. Ja soittaa oman kunnon mukaan alusta loppuun täysillä. Kymmenen miinus. Nappaisiko joku kesän festareista ohjelmistoonsa?
Naapurit alkoivat olla toheissaan. Ja jurrissa. Heaven Shall Burn oli ollut syy matkata Porista Helsinkiin. Pystyn samaistumaan. Vastaavia pyhiinvaellusmatkoja on tehty milloin minkäkin bändin perässä.
Tein mokan. Pitkillä keikoilla tulpat kannattaa ottaa bändien välillä pois. Korvat saavat resetin. Nyt Heaven Shall Burn tuuttasi sen verran kovaa, että en saanut solistin ulosannista mitään selvää. Ei auttanut tulppien työntäminen syvemmälle. Istumapaikkani oli vielä sellainen, että ehkä musiikki pomppasi takaseinästä ja häly oli valmis. Sakemannit käyttivät vielä niin runsaasti savua ja valoja, että yhtyeen rumpali ja taustakangas näkyivät keikan aikana vain pari kertaa. Olin tsekannut bändin soittolistan etukäteen. Se antoi osviittaa siitä mitä tuleman piti. Ja onneksi on Setify.co, kuuntelin bändin setin kotimatkalla. Hyviä biisejä olivat esittäneet. Ja hyvällä sykkeellä. Varsinkin laulaja Marcus Bischoff jaksoi juosta ympäri lavaa. Jotenkin kokoajan tuntui kuitenkin siltä, että tämä bändi on rundilla vain lämppärinä. Naapuri totesi parin kappaleen jälkeen olevansa vaikuttunut. Sitten hän marssi tansseihin mukaan. Ja sille tielle jäi. Toivottavasti vaatteet pysyivät päällä. Seitsemän plus.
Trivium on käynyt Suomessa ahkerasti. Ovat Kultsallakin ehtineet soittaa jo aiemmin. Muistelin nähneeni heidät Slayerin ja Machine Headin keikoilla. Pohjatyötä tekivät tuolloin. Nyt olivat nousseet illan pääesiintyjäksi. Iron Maidenin Run to the Hills keskeytti muistelot. H-hetki oli lähellä. Triviumin oli aika lunastaa lupaukset. Ja kyllähän Matthew Heafy ja kumppanit toimittivat. Olivat kunnossa, vaikka Corey Beaulieun kävely näytti välillä vaikealta. Jäykät polvet, vikkelät sormet.
The End of Everything kuultiin esiripun takaa. Sen tipahdettua bändi avasi settinsä Rainilla. Vuoden 2005 Ascendancylta kuultiin tässä vaiheessa vielä The Deceived. Rundin nimi on Deadman And Dragons. Jotenkin odotin kappaleita tuolta Metal Hammerin kokoelmalta tai ihan uusia biisejä. Jopa julkaisemattomia. Ei tullut. Oli best of. Kelpasi kyllä.
Strife meni itseltäni vähän ohi. A Crisis of Revelation sen sijaan sai kaiken huomion. Ja miksei olisi saanut. Bändi soitti erinomaisesti valaistulla lavalla. Ei savua, ei mitään sellaista edessä, joka estäisi näkymän mahtavan värikkääseen taustakankaaseen. Oli kova!
Matt kertoi Strifea esitellessään, että vaihtavat settiä joka ilta. Hyvä! Totuudessa eivät sotke palettiaan ihan kokonaan. Muutamalla kappaleella on vakipaikka. No Way Back Just Through on sellainen jota ei ole joka ilta soitettu. Pidin. To The Rats ja The Heart From Your Hate sen sijaan soitetaan aina. Keikan loppu ei tarjonnut yllätyksiä. Ei tarvinnut enää jännittää. Oli selvää, että In Wavesin myötä ilta läheni loppuaan. Heaven Shall Burnin Alex Dietz tuli soittamaan kolmatta kitaraa.
Pull Harder on the Strings of Your Martyr on Triviumin Paranoid. Se biisi, joka päättää setin. Onhan se hyvä. Ascendancy lienee edelleen Mattin suosikkilevy. Oliko Helsingin yleisö parempi kuin Lontoon? Miksi In The Court of the Dragon soi päässä. Joka tapauksessa Trivium on pääesiintyjä. Black Box seuraavaksi? Täysi kymmenen (10).
Tero Honkasalo