Blood




Kolmas kerta toden sanoo tai sitten ei. OSI:n kohdalla vastaus on vähän molempia. Entinen Dream Theater -kosketinsoittaja Kevin Moore ja Fates Warning -kitaristi Jim Matheos ovat tehneet uusimmasta levystään hyvin tiiviin paketin. Toisaalta paketista ei erotu juuri mikään. Vaihtelua kappaleiden kesken on sen verran että välillä runtataan Devin Townsend Bandin kaltaista teollisuusmetallivaikutteista progea ja paikoin herkistellään Peter Gabrielin Upin hengessä. Oliko tuosta Upista puhetta jo edellisen OSI-arvion yhteydessä? Se lienee melkoisen vaikuttava ja ilmeisen esimerkillinen levy. Blood ei yllä ihan samaan.

 

Levyn avaava The Escape Artist runnoo ja pauhaa. Kappaleessa on selkeästi virtaa. Jostain syystä Kevin Mooren laulusta tuo energia puuttuu. Se on jotenkin välinpitämätöntä ja tasapaksua suorittamista. Rauhallisessa ja kevyesti pulputtavassa Terminalissa laulusuorituksen löysyys ei niin paljon häiritse. Entä ne muut kappaleet? Kuten sanottu, ne on veistetty niin samasta puusta, että mitään yksittäistä on hankala nostaa esille.

 

Gavin Harrisonin ja Michael Åkerfeldtin vierailujen takia Porcupine Tree- ja Opeth-fanien on syytä tämä levy tarkistaa. False Start tuo Gavinin erinomaisuuden rumpalina hyvin esiin. Michaelin esitys Stockhomilla sen sijaan on vähemmän mairitteleva.

 

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit