Black Sabbath featuring Tony Iommi – Seventh Star
Kesällä ’86 Rock-radiossa oli speciaali, jossa soitettiin kaikkien aikojen 100 kovinta hevibiisiä. Tietenkin Stairway To Heaven voitti, mutta siitä ei ole tarkoitus kirjoittaa nyt. Black Sabbathin ”In For The Kill” oli jostain syystä jäänyt äänestyksessä 30 huonommalle puolelle. Minulle tuosta kappaleesta tuli kerta kuulemalla numero 1 pitkäksi aikaa.
Ian Gillanin lähtö Black Sabbathista uudelleen syntyneeseen Deep Purpleen keväällä 1984 oli Tony Iommille ja Geezer Butlerille kova isku. Molemmat ymmärsivät Gillanin valinnan, mutta väittivät silti tulleensa petetyiksi. Tony ja Geezer saivat pian Bill Wardin takaisin rumpalin jakkaralle, mutta laulajan tontti oli edelleen vapaana. Uudeksi Black Sabbath -laulajaksi istutettiin mm. miesmalli David Donatoa, Ron Keelia ja kaikkein pisimpään mm. Jesus Christ Super Star -tähteä Jeff Fenholtia. Kukaan ei tuntunut olevan tehtävään sopiva ja niinpä Ward ja Butler jättivät Iommin hiomaan seuraavaa Black Sabbath -levyä yksinään. Ward ja Butler olivat roikkuneet bändissä vuoden ’85 Live Aidista asti lähinnä siltä varalta, että Ozzy palaisi Sabbathiin. Reunion oli lähellä, muttei toteutunut vielä tuolloin.
Muiden lähdettyä Iommi päätti, että seuraavasta levystä tulee hänen nimeään kantava soololevy. Hän oli halunnut tehdä Sabbathista poikkeavaa musiikkia jo pitkään. Nyt siihen oli hieno tilaisuus. Musiikin säveltämisessä ja tekstien kirjoittamisessa Black Sabbathin pitkäaikaisella kosketinsoittajalla Geoff Nichollsilla oli suuri rooli. Nicholls oli alun perin tullut Sabbathiin toiseksi kitaristiksi vuonna 1979, mutta siirtyi koskettimien taakse Ronnie James Dion määräyksestä Heaven and Hell-kiertueesta eteenpäin. Kun muu kokoonpano vaihtui, Geoff pysyi aloillaan. Vasta aivan viime vuosiensa haastatteluissa hän on kertoi kuinka paljon hän itse asiassa teki yhtyeen eteen.
Iommin alkuperäinen idea oli, että Judas Priestin Rob Halford, Ronnie James Dio ja Tonyn pitkäaikainen ja hyvä ystävä Glenn Hughes jakaisivat levyn lauluosuudet. Rob ja Ronnie olivat kuitenkin liian kiireisiä osallistuakseen projektiin, niinpä Glenn lauloi kaikki kappaleet. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin Tony olisi halunnut Glennin Sabbathiin jo Ozzyn lähdön aikoihin vuonna ’79. Tuolloin homma ei kuitenkaan edennyt muutamia jameja pidemmälle.
Mielestäni Glennin laulusuoritus Seventh Starilla on edelleen hänen kaikkien aikojen paras kokonaisuutensa. Hän laulaa valtavan komeasti niin voimakasta heavya kuin bluesia ja 80 -luvun tukka-metalliakin. Glenn pääse käyttämään äänensä voimakkaampaa osaa samoin kuin tunteikkaampaakin puolta.
Levyllä rumpuja hakkaa myöhemmin Kissistä ja Alice Cooperista tuttu Eric Singer. Eric soitti levyn valmistelujen aikaan Tonyn silloisen kihlatun Lita Fordin bändissä ja päätyi muutamien jamien kautta Tonyn bändiin. Bassoa levyllä soitti alun perin Litan basisti Gordon Copley, joka päätti kuitenkin pysyä uskollisena emännälleen. Gordonin soittoa kuullaan vain single- ja videobiisillä ”No Stranger To Love”. Muuten levyn basso-osuudet soittaa Dave Spitz, joka jätti juuri suuren menestyksen porteilla olleen White Lionin Black Sabbath-pestin takia. Kiireen takia Dave ei ehtinyt äänittää No Stranger To Lovea uudelleen.
Seventh Starin musiikki on tyyliltään varsin erilaista verrattuna esimerkiksi Black Sabbathin edelliseen levyyn Born Againiin, joka pohjautui raskauteen ja Iommin riffien jykevyyteen. Seventh Starkin jyrää, mutta eri tavalla. Koskettimilla on huomattavan suuri rooli levyn kokonaissoinnissa. Geoff luo levyn tunnelman ja Iommi keskittyy runttaamisen sijasta soittamaan ehkä uransa hienoimmat soolot. Mielestäni levyn kruunaa Glennin ainutlaatuinen ääni.
Tietenkään levystä ei tullut Tonyn soololevyä, vaan levy-yhtiön painostuksesta se julkaistiin Black Sabbath featuring Tony Iommi nimellä. Kappaleet ovat minulle liian hienoja, jotta niitä sen kummemmin ruotisin.
Muistan lukeneeni kesällä ’86 – olisiko ollut Hit Paradesta – Tony Iommin haastattelun, jossa hän sanoi: ”Tämä bändi edustaa nyt Black Sabbathia ja se tekee sen komeasti.” Olin ja olen edelleen samaa mieltä.
”It’s still haunting me.”
Tämä arvio on alunperin julkaistu deep-purple.fi-sivulla.
Tero Honkasalo