In Flames – Sounds From The Heart Of Gothenburg

Siren Charms ei ole In Flames -suosikkini. Vuonna 2014 se oli kuitenkin yhtyeen uusin levy. In Flames oli tuolloin kotimaassaan hyvin pinnalla. Levy-yhtiö oli sitä mieltä, että bändi on kovassa iskussa, hyvä studiolevy julkaistuna, nyt on live-DVD:n aika. Göteborgin urheiluhalli Scandinavium oli vapaana 8. päivänä marraskuuta. Varasivat sen. Yleisöä tuli halli täyteen. Kuvasivat. Roberto Laghi otti talteen äänen. Harvemmin jaksan konserttifilmejä katsella, siksi ostin tupla-CD:n.

Sounds From The Heart Of Gothenburg on kokonainen konsertti. Tasan 20 kappaletta. Tokiossa vuonna 2000 äänitettyä The Tokyo Showdown -levyä oli paranneltu studiossa. Nyt en osaa mennä sanomaan onko korjauksia tehty. Jos on, ne eivät ole ilmiselviä eivätkä haittaa.

2014 In Flames oli mielestäni aavistuksen hakoteillä tekemisensä kanssa. Bändi oli tullut aika kauas alkuperäisestä melodisesta Göteborg -soundista. Oliko se enää edes kunnolla death metallia, kun Anders Friden vaikeroi ja voihki joka kappaleessa?

Omilta In Flames -suosikeiltani tällä paketilla on mukana vain neljä kappaletta. Resin, Only For The Weak, Trigger ja Cloud Connected edustavatkin konsertin parhaita esityksiä. Toki uudemmatkin biisit kuulostavat livenä paremmilta kuin studioversiot. Andersin ääni kestää hyvin koko keikan ja hän laulaa hyvin. Sikäli levy-yhtiö oli oikeassa, että bändi oli todella kovassa iskussa, eikä näitä biisejä olisi voinut paremmin esittää. Hyvä että taltioivat. Ihan pakollisena hankintana en silti pidä.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email