Pain of Salvation – In the Passing Light of Day
Kylläpä aika rientää. Pain Of Salvation julkaisi Falling Home Ep:n vuonna 2014. Silloin epäilin, että tuo levyllinen vanhoja kappaleita uudelleen esitettyinä oli kokeilu ennen yhtyeen menoa studioon äänittämään tätä nyt arvosteltavana olevaa kiekkoa. Ehkä olin oikeassa, ehkä en. Bändi ei mennyt nauhoittamaan. Se meni pakolliselle tauolle. Yhtyeen solisti Daniel Gildenglöw sairastui vakavasti ja vietti miltei puoli vuotta sairaalassa. Mies pinnisteli, sinnitteli ja taisteli itsensä elävien kirjoihin. Jos asiasta pitää jotain hyvää kaivamalla kaivaa, aiheista teksteihin ei ollut nyt pulaa. On bändi ennenkin esittänyt henkilökohtaisia juttuja, mutta omasta kuolemastaan, tai ainakin sen odottamisesta, kirjoittaminen, jos mikä, on äärimmäistä.
Rankka aihe vaatii raskaat kappaleet. Niin se on todettu aiemminkin. Pain Of Salvation kuulosti näin väkevältä viimeksi 2007 Scarsickillä. Metallipäät huomio! Täällä olisi taas tarjolla. Nyt progeparrat ottavat nokkiinsa. Ihan suotta. In the Passing Light of Day on erittäin hienosti esitettyä ja kerrassaan taitavasti sävellettyä progressiivista rockia. On vaikeita rytmejä, kerroksissa ja tyylinvaihdoksissa piisaa. Ja kaikki hyvinä, eteenpäin kulkevina kappaleina. Mikä parasta, tässä yhtyeessä on aina osattu laulaa. Danielin ääni on, kuinkas muuten, pääosassa, mutta myös toinen kitaristi Ragnar Zolberg ja kumppanit pääsevät esiintymään. Köörit ovat upeaa kuultavaa!
Levyn avaava On a Tuesday kertonee Danielin sairastumisesta. Yli kymmenen minuutin mitassaan kappale on haastava, mutta hämmästyttävän palkitseva. Sen kun kuuntelee, huomaa pidättäneensä hengitystä. Kun keuhkot sitten pääsevät taas töihin, huomaa elävänsä vähän enemmän. Koko tämä levy on sellainen. Nautitaan, vielä kun voidaan. Ja hei ne sinulle tärkeät ihmiset. Otapa luuri käteen nyt! Käy kylässä!
Pidin levyn puolivälissä kuultavaa Full Throttle Tribea aluksi hieman täytteenä, mutta se ei tyytynyt rooliinsa. Se halusi kehittyä ja onkin kasvanut yhdeksi huipuista. Minähän pidän eepoksista, mutta täytyy todeta, että lyhyetkin kappaleet ovat järjestään hyviä. Meaningless on lasteni suosikki. Omasta mielestäni paras on jätetty viimeiseksi. The Passing Light of Day kehittyy melkein ärsyttävän hitaasti. Jos olet herkkä korvamadoille. Tuon biisin kertosäe saattaa moiseksi äityä. Ei se pahaa tee. Piti tekstistä jotain sanomani, mutta antaa olla. Keskittykää, kuunnelkaa, muistakaa hengittää ja ennen kaikkea nauttikaa! Elämä kuulostaa tältä!
Arvio on vuodelta 2017
Tero Honkasalo