Graham Bonnet Band – Day Out In Nowhere
Jostain syystä Graham Bonnetin uran seuraaminen on jäänyt viime aikoina erittäin etäiseksi tarkkailuksi. Ei ole perinteinen hevi maistunut. Tai sitten on ollut muuta mielessä. Toisen Michael Schenker -solistin Robin McAuleyn Black Swanin ensimmäisen levyn missaamisesta opin, että annan näille veteraaneille ainakin aina mahdollisuuden.
Bonnetin bändi julkaisi Imposter-videon ja olin vakuuttunut ja myyty. On raskasta ja progressiivista. Kyllähän tämä pitää tsekata. Ohessa muutama nosto levyn herkuimmista.
Toisena kuultava Twelve Steps To Heaven tuo äkkiseltään mieleen Dream Theaterin soundin. Kitaristi Conrado Pesinato ja Alessandro Bertoni täydentävät hienosti toistensa soittoa. Jo vain kelpaa ja toimii. Brave New World rullaa hyvin. Uncle John on jopa aavistuksen mystinen. MSG:ssä soittanut Shane Gaalaas huolehtii, ettei komppi ole tylsä. Hyvät soittajat on saatu mukaan ja se kuuluu. On taitoa, kokemusta ja sen mukana tullutta tyylitajua.
Iloisella It’s Just A Frickin’ Songilla Bonnetin Rainbow-kamu Don Airey esittää sorminäppäryyttä. Hassua, että hänen tyylinsä on nykyään hyvinkin tunnistettava. Kappale menisi täydestä uudella Deep Purple -levyllä. Aiemmin kuultu David’s Mom on vähän samaa osastoa.
Eikö mitään moitittavaa? No jos jotain, niin nimibiisi on ehkä vähän turhan tasapaksu. Toisaalta se on aika kovassa seurassa. The Sky Is Alive on jännä sekoitus nopeaa ja raskasta biisiä. En ole vielä ihan varma kuinka hyvin sen osat toimivat yhdessä. Joka tapauksessa tämä levy on yksi Bonnetin parhaista ja ainakin nykyisen ryhmän vahvin. Graham on 74-vuotias. Kuuleeko se? No ei! En ymmärrä. En käsitä. Pitääkö tsekata korvat? Aikamoinen luonnonoikku laulajaksi tuo herra Bonnet.
Tero Honkasalo