Deep Purple – Turning To Crime
Oli mennä kahvit väärään kurkkuun, kun eräänä menneenä aamuna luin earMusicin uutiskirjeestä, että Deep Purplelta tulee uusi levy. Innostuin. Sekunniksi. Juuri sen verran lyhyesti, etten hukkunut aamumokkaan. Onneksi. Cover-levy ei ollut tullut mieleeni tämän veteraaniorkesterin kohdalla. Järkytyksestä toivuttuani mietin hetken. Idean täytyy tulla jostain muualta. Vastoin varmaa tietoa, syytän Bob Ezriniä, Now What!?!-, Infinite- ja Whoosh-levyjen tuottajaa. Hänen ja purppuraisten yhteistyö on toiminut yli miljoonan myydyn kiekon verran. Toiminee edelleen. Ainakin hän on edelleen mukana.Mutta Deep Purple ja lainabiisit, oikeasti! Mitä sopii odottaa? Itselläni ei ollut oikein mitään odotuksia. En voi sanoa olevani yllättynyt. En myöskään pettynyt. Bändi on valinnut enemmän ja vähemmän tuttuja vanhoja biisejä ja tehnyt niistä itsensä kuuloisia. Ei näitä voi millään erehtyä luulemaan Deep Purplen sävellyksiksi. Hyvin ovat kaiken kaikkiaan onnistuneet. Omilla tyyleillään lurittelevat. Hauskaa on varmasti ollut kaikilla. Onko minulla? Itse asiassa kyllä. Tämä on oikein hyvä, jos sitä ei ajattele Deep Purplena.
Turning To Crime on erinomainen kampanja. Levy-yhtiössä tai jossain, on oltu kekseliäitä. Fanit on sitoutettu mukaan mm. antamalla yksi non-album track latauksena. (I Am) A Roadrunner on hyvä. Kuulostaa Purple Stonesilta tai Deep Rollingilta tai joltain. On torvet ja kaikki. Biisin lataajat pääsevät myös kuulemaan koko levyn YouTubesta ennakkoon. Ei huono. Erityisesti näinä aikoina, kun kuuntelutilaisuuksia ei voi järjestää. Levylle on tehty omat kotisivut. Siellä diggareille on annettu mahdollisuus ratkaista rikos. Palkintona on hieno kitara. Pitää tutkia yhtyeen videoita ja kuunnella äänitteitä. Jännää. Ai miten niin hyvä kampanja? No, Ian Gillan sanoo sen parhaiten:”Pöllimme kasan biisejä ja otimme ne omiksemme”. Täydellinen rikos. Pitäisikö levy pölliä, vai mennä kassan kautta?
Levystä on muuten tarjolla vaikka kuinka monta erilaista versiota. Levy-yhtiöltä tilatessa postikulut ovat rikos.
Tero Honkasalo